Virtain kaupungintalolla raavittiin torstaina päätä tavallista hartaammin, kun Tehyn Virtain ammattiosasto päätti alleviivata mielipiteitään ulosmarssilla ja neljän tunnin mittaisella lakolla. Pikalakon taustalla on Virtain kaupungin päätös yhtiöittää sote-palvelut kaupungin omistamaan Keituri Sote Oy:n ensi vuoden alusta. Samalla vaihtuu myös työehtosopimus.

-Työnantaja sai tietää lakosta vain puoli tuntia ennen lakon alkua. Kaupunki on yhtiöittämässä soten ensi vuoden alusta, mutta ketään ei ole vielä siirretty, eikä tulevia työehtosopimuksia valittu. Siinä mielessä laiton lakko yllätti, kaupunginjohtaja Vesa Haapamäki myöntää.

Tehyläiset pelkäävät työnantajan lähtevän harrastamaan sopimusshoppailua, jossa työntekijöiden työehdot huononevat.

-Siirtyvien työntekijöiden osalta voidaan noudattaa KVTES:iä sopimuskauden loppuun tammikuulle 2017, mutta uusille työntekijöille on oltava työehtosopimus noudatettavana heti vuoden 2016 alussa. Ja sen päätöksen tekee Keiturin Soten hallitus syksyn aikana, painottaa Haapamäki.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



 

Työtaistelusta Virtain kaupungin sivulla

 

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*