Tilaajavastuulaki velvoittaa kuntia tarkistamaan, että sopimuskumppani noudattaa velvollisuuksiaan.

Vain kymmenen kuntaa 89:stä on selvinnyt puhtain paperein Etelä-Suomen aluehallintoviraston (avi) tilaajavastuuvalvonnasta.

Avi on vuoden aikana tarkastanut kuntien ja niiden käyttämien ulkopuolisten yritysten tekemiä sopimuksia. Syyskuun puoliväliin mennessä virasto on tutkinut yhteensä 491 sopimusta.

Valvonta osoittaa, että moni kunta laiminlyö tilaajavastuutaan.

”Tilaajavastuulain noudattamisen taso kunnissa on heikompaa kuin odotimme. Valvonnalle oli siis selkeä tarve”, valvontahankkeesta vastaava tarkastaja Pauli Ollikka kertoo viraston tiedotteessa.

Tarkastajat ovat yllättyneet erityisesti siitä, että osassa kunnissa ollaan jopa selvästi välinpitämättömiä tilaajavastuulaista.

”Kunnat ovat isoina tilaajina suunnannäyttäjiä eri alojen yrityksille, ja senkin takia on tärkeää, että kunnat noudattavat tilaajan selvitysvelvollisuutta”, Ollikka sanoo.

Laki torjuu harmaata taloutta

Tilaajavastuulaki velvoittaa kunnan selvittämään, että sen sopimuskumppani täyttää lakisääteiset velvoitteensa sopimuspuolisona ja työnantajana.

Kunnan on pyydettävä käyttämältään yritykseltä enintään kolme kuukautta vanhat tiedot ennakkoperintä- ja työnantajarekisteristä, kaupparekisteriote, veroveloista, työntekijöiden eläkevakuutuksen ja työtapaturmavakuutuksen ottamisesta ja työterveyshuollon järjestämisestä.

Lain tarkoitus on torjua harmaata taloutta ja edistää tasavertaista kilpailua ja työehtojen noudattamista.

Etelä-Suomen avi valvoo lain noudattamista Suomessa.

Avin mukaan kuntien laiminlyönnit liittyvät useimmiten siihen, että tilaajavastuuselvitykset on hankittu vasta sopimuksenteon jälkeen, veroja ja eläkevakuuttamista koskevat selvitykset ovat yli kolme kuukautta vanhat tai selvityksiä ei ole säilytetty vaadittua kahta vuotta töiden päättymisestä.

Avi tekee tilaajavastuutarkastuksen tänä vuonna kaikkiaan noin 190 kuntaan.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä