Hattulan kunnanjohtaja Heidi Rämö. (Kuva: Kunta.tv)

Hattulan kunnanjohtaja Heidi Rämö ottaa kantaa eduskunnan sote-valiokunnan lakiesitykseen siteeraamalla vanhan virsikirjan virttä 440 Jo vääryys vallan saapi.

Valiokunnalle lähettämässään kannanotossa ja mielipiteessä Rämö virren siteeraamisen lisäksi arvostelee kuntien saamaa kahden vuorokauden lausuntoaikaa ja muistuttaa että lakiesityksen säädösmuutokset, joiden perusteella kantaa pitäisi ottaa, ovat vielä perustuslakivaliokunnan arvioitavana.

Kannanottonsa lopuksi Rämö toteaa, että sote-laki on palautettava uuteen valmisteluun joka toteutetaan yhdessä kuntien kanssa.

Heidi Rämön kannanotto kokonaisuudessaan:

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Hattulan kunnan eli suomen kielen kunnan puolesta otan kantaa sote-uudistukseen ja järjestämislain ehdotettuihin muutoksiin vanhan virsikirjan virren 440 muodossa. Virren on suomentanut Elias Lönnrot.

Kristillinen työväenluokka lauloi kansalaissodassa rintamalla marssiessaan virttä 440. Kansalaissodan jälkeen porvaristo ja papisto poisti virren sen takia virsikirjasta. Virsi palautettiin kansallisena sovinnoneleenä virsikirjaan sotien jälkeen Mannerheimin aloitteesta. Virsi poistettiin uudestaan vuoden 1986 virsikirjauudistuksen yhteydessä. Taustalla ovat Raamatun profeettakirjallisuuden yhteiskuntakriitikot Aamos, Jesaja ja Saarnaaja.

1 Jo vääryys vallan saapi, se huutaa taivaaseen.

Se turmaa ennustaapi, vie kansan kurjuuteen.

Ken Herran oikeutta, nyt täällä julistaa, ja ken vanhurskautta, nyt tahtois puolustaa?

 

2 Nyt viekas vilppi täällä, on noussut kunniaan.

On valhe vallan päällä, ja vääryys voimassaan.

Ei kuulla kurjan ääntä, ja köyhää sorretaan, ja lainkin rikkaat vääntää, vääryyttä puoltamaan.

 

3 Kas, köyhän leivän syövät, nuo jumalattomat.

He viatonta lyövät, ja häntä vainoovat.

He kurjaa ahdistaapi, kuin käärme kiukussa, korvansa tukkeaapi, tuon raukan huudoilta.

 

4 He armotonna veivät, osuudet orpojen.

He söivät lesken leivät, on Herra nähnyt sen.

Hän vanhurskaasti kostaa, vääryydentekijät, rankaisee ansiosta, nuo viekkaat ryöstäjät.

 

5 Vaan voitonpäivän kerran, vaivaiset näkevät.

Vanhurskaus kun Herran, lyö väärät, väkevät.

Oi Herra, voimas näytä, kansaasi armahda ja hurskaan pyynnöt täytä, ja päästä vaivasta.”

 

Hattulan kunnanjohtajan mielipide:

Sosiaali- ja terveysvaliokunta on 2.3.2015 pyytänyt kunnilta kannanottoa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislakiin (HE324/2014) ehdotettuihin säädösmuutoksiin, jotka ovat perustuslakivaliokunnan käsiteltävinä. Kannanottopyyntö on toimitettu kunnille sähköpostitse 2.3.2015 Suomen Kuntaliiton suorittamana jakeluna. Kannanotto tulisi olla annettuna viimeistään 4.3.2015.

Hallituksen esitys ja kuntien kuuleminen

Hattulan kunnanjohtaja toteaa virkansa puolesta, että kunnille annettu aika tutustua laajaan ja kuntiin merkittävästi vaikuttavan lakiesityksen säädösmuutoksiin, on liian lyhyt (2 vuorokautta). Nyt kuntien lausuttavaksi toimitettu tiedote ei täytä missään muodossa tiedollisia lausunnonantamisen edellytyksiä eikä sisällöllisiä vaatimuksia, josta syystä sosiaali- ja terveysvaliokunnan ehdotusta sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaiksi ei tule saattaa eduskunnan käsiteltäväksi. On myös vielä huomioitava, että kyseiset säädösmuutokset ovat samanaikaisesti myös perustuslakivaliokunnan arvioitavana.

Hallintolain selvityksen antamiselle asetettavaa määräaikaa koskevan 33 §:n perustelujen mukaan määräajan pituus jätetään viranomaisen harkintaan. Määräajan pituutta koskevaa harkintavaltaa rajoitetaan kuitenkin siten, että kuulemisajan on oltava asian laatuun nähden riittävä. Asetettavan määräajan riittävyyttä tulee näin ollen harkita yhtäältä suhteessa pyydetyn selvityksen laajuuteen ja sisältöön sekä toisaalta suhteessa asian käsittelylle varattuun aikaan.

Kuulemista säädösvalmistelussa koskevien ohjeiden (OM:n selvityksiä ja ohjeita 18/2010) mukaan kuulemisen tavoitteena on säädösvalmistelun avoimuus ja hyvä laatu. Säädösvalmistelussa kuulemista koskevien ohjeiden mukaan kirjallisten lausuntojen antamiseen varataan aikaa vähintään kuusi viikkoa ja laajoissa hankkeissa vähintään kahdeksan viikkoa. Lausuntoaika on pitempi, jos se kokonaan tai osittain ajoittuu yleiseen lomakauteen. Lausuntoaika voi perustellusta syystä olla edellä mainittua lyhyempi. Tällöin lausuntoajan pituus perustellaan lausuntopyynnössä sekä hallituksen esityksessä ja asetuksen tai määräyksen esittelymuistiossa

Oikeuskansleri on ottanut kuntien lausuntojen määräaikaan kantaa ratkaisussaan (OKV/3/21/2012). Oikeuskanslerin mukaan ”Kahden kuukauden mittainen lausuntoaika on yleensä laajemmissakin hankkeissa lausuntoajan pituudelle asetetut vähimmäisvaatimukset täyttävä. Kun otetaan huomioon kuntauudistuksen perustavanlaatuinen merkitys perustuslainvoimaisesti suojatun itsehallintoperiaatteen mukaisesti toimiville kunnille, useasta osasta koostuvan kuntauudistuksen laajuus ja asian kunnan kansanvaltaisessa päätöksentekojärjestelmässä käsittelyyn tarvittava aika, jo toteutetussa lausuntokierroksessa sovellettua lausuntoaikaa on kuitenkin pidettävä osallistumisoikeuksien turvaamisen ja päätöksenteon tietopohjan varmistamisen kannalta varsin lyhyenä. Lausuntoajan lyhyys korostuu lisäksi sen vuoksi, että lausunnon antamisesta jouduttiin antamaan lisäohjeita, mikä tapahtui varsin myöhään eli kun lausuntoaikaa oli jäljellä alle kolme viikkoa. Mahdollisuudesta saada lisäaikaa vastaamiseen ei näytä tiedotetun kattavasti. Kunnanvaltuustojen kokousaikatauluihin perustuneiden pyyntöjen johdosta myönnetyt lisäajat ovat olleet lyhyitä.” (s. 7)

Näin merkittävästä ja kuntiin perustavanlaatuisesti vaikuttavasta muutoksesta tulee kunnille varata riittävä aika lausunnon antamiseen eikä vain tiedustella kannanottoa.

Rahoitusmalli

Hattulan kunnan toiminnan osalta totean, että kunnassamme tuotetaan Kanta-Hämeen edullisimmat sosiaali- ja terveyspalvelut. Kuntamme sosiaali- ja terveydenhuollon nettomenot ovat 2 556€/asukas, kun kansallinen keskiarvo on 3 208€/asukas ja vertailuna vielä pääkaupunki Helsingin nettomenot 3 300€/asukas. Lisäksi haluan korostaa, että palvelujen laatu ja saatavuus ovat Hattulassa erinomaisia. Keräämämme kuntalaispalautteen ja tutkitun tiedon mukaan, jopa poikkeuksellisen hyvälaatuista toimintaa, erityisesti perusterveydenhuollon asiakastyytyväisyyden osalta.

Rahoitusmallin osalta toteankin, ettei uutta järjestelmää voida rakentaa ja rahoittaa niin, että jo nyt asiansa hyvin ja edullisesti hoitavien kuntien asukkaat joutuvat uudistuksen rahoittajiksi. Tästä syystä rahoitusmalli tulee suunnitella kustannusneutraaliksi jo nyt kustannustehokkaasti hoidettujen kuntien osalta. Lisäksi toiminta tulee rakentaa vähintään nettokustannuksiltaan keskiarvoon tai mielellään alhaisimman tason mukaan, mikäli julkistaloudelliset säästöt ovat yhä tavoitteena. Näin ollen uudistuksen ei tule aiheuttaa veronkorotuspaineita palvelunsa edullisesti järjestäneissä kunnissa, vaan rahoitusmallin tulee olla oikeudenmukainen ja kannustava. Rahoitusperiaatteen mukaisesti uudistusta tulee myös arvioida kuntakohtaisesti, eikä ainoastaan kuntatalouden kokonaisuuden kannalta.

Lopuksi totean, että sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki tulee palauttaa uuteen valmisteluun, joka toteutetaan yhdessä kuntien kanssa.

 

 

Hattulassa 4.3.2015

 

 

Heidi Rämö, Hattulan kunnanjohtaja

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Aivan loistava kannanotto meidän loistavalta kunnanjohtajaltamme. ASIAA:)

  2. Olen samaa mieltä Hattulan kunnanjohtajan Heidi Rämön kanssa.

  3. Ei tässä kuule virret paljon auta. Kunnan rahojen riittämiselle vs. palvelutasolle ei tämäkään anna edellistä mallia kummempia vastauksia eikä takeita (toisaalta eihän tästä juuri mitään tiedetäkään). Faktaa on se, että tulevat 19 kilpailevaa aluetta haukkaavat alkupaloiksi pikkukuntien lähipalvelut.

  4. TOSI HYVÄ JA AJANKOHTAINEN VIRSI. TOIVOTTAVASTI SE PUHUTTELEE!!!

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*