Jämsässä pallotellaan maakunnan valinnalla. Jämsän kaupunginhallitus esittää, että sittenkin haluaa kuulua edelleen Keski-Suomeen. Valtuusto on aiemmin päättänyt selvin numeroin, että Jämsä haluaa siirtyä Pirkanmaahan.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Piritta Rantanen, sd., uskoo, että kaupunginhallituksen esitys ei muuta valtuuston kantaa.

– Päätös Keski-Suomen puolesta kaupunginhallituksessa syntyi, kun kaksi jäsentä oli poissa kokouksesta. En usko, että valtuusto muuttaa mielensä. Pirkanmaata on kannattanut niin selvä enemmistö.

– Äänestystulokseen valtuustossa voi vaikuttaa se, jos valtuutettujen tilalla on varamiehiä, Rantanen sanoo.

Hallituksen reformiministerityöryhmä on kuitenkin päättänyt toukokuussa, että Jämsä pysyy Keski-Suomessa. Sama kohtalo on ministerityöryhmän linjauksessa myös Kuhmoisella, joka niinikään olisi halunnut Pirkanmaahan.

Neljä kuntaa sai aikanaan siunauksen maakunnan vaihdoksille. Etelä-Savosta Heinävesi siirtyy Pohjois-Karjalaan ja Joroinen Pohjois-Savoon. Isokyro siirtyy Pohjanmaasta Etelä-Pohjanmaahan ja Iitti Kymenlaaksosta Päijät-Hämeeseen.

Savonlinna, Pieksämäki ja Enonkoski olisivat halunneet liittyä Etelä-Savosta Pohjois-Savoon, mutta niidentoiveet reformiministeriryhmä tyrmäsi.

Toiveita maakunnasta kysyttiin kunnilta jo edellisellä lausuntokierroksella. Joissakin kunnissa asiaan otetaan silti kantaa myös nyt maakunta- ja sote-uudistuksen lausuntojen yhteydessä.

 

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä