Iin kunnanvaltuuston ja kunnanhallituksen jäsenet eivät olleet vuonna 2010 esteellisiä, kun he olivat mukana kokouksissa, joissa käsiteltiin ja valmisteltiin kunnan uutta osayleiskaavaa. Aiemmin hallinto-oikeus oli katsonut osan luottamushenkilöistä olleen esteellisiä, koska he tai heidän lähipiirissään olleet henkilöt omistivat kiinteistöjä kaavan vaikutusalueelta. Näin ollen hallinto-oikeus kumosi kunnanvaltuuston 20.2.2012 tekemän osayleiskaavan hyväksymispäätöksen.

Tänään antamassaan päätöksessä KHO katsoo, ettei valtatien mahdollinen uusi linjaus merkinnyt niin merkittävää muutosta olemassa olevaan tilanteeseen nähden, että luottamushenkilöt olisivat olleet olemassa olevan tien vaikutuspiirissä olevien kiinteistönomistusten vuoksi esteellisiä osallistumaan kunnanhallituksen kokoukseen. Tämän vuoksi Oulun hallinto-oikeuden päätös on kumottava ja asia palautettava Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle uudelleen käsiteltäväksi.

 

Päätös kokonaisuudessaan

Mainos



Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*