KHO:n mukaan Pöytyän valtuustolla oli oikeus valita lautakuntaan muitakin kuin valtuutettuja tai varavaltuutettuja.

Korkein hallinto-oikeus on kumonnut Turun hallinto-oikeuden Pöytyän lautakuntavalintoja koskevan päätöksen. KHO:n mukaan Pöytyän valtuusto ei toiminut lainvastaisesti valitessaan yhteisölautakuntaan jäseniksi ja varajäseniksi myös sellaisia henkilöitä, jotka eivät olleet valtuutettuja tai varavaltuutettuja.

Kyse oli Pöytyän hallintosäännön tulkinnasta. Hallintosäännön mukaan lautakunnan jäsenet ja varajäsenet valittiin ensisijaisesti valtuutettujen ja varavaltuutettujen keskuudesta. Lautakuntaan oli jäänyt valitsematta sellaisia valittavaksi esitettyjä henkilöitä, jotka olivat valtuutettuja tai varavaltuutettuja. Hallinto-oikeus oli kumonnut valtuuston päätöksen hallintosäännön vastaisena.

KHO totesi, että kuntalain mukaan valtuusto voi järjestää kunnan toimielinorganisaation valiokuntamallia käyttäen, jolloin lautakuntaan voidaan valita vain valtuutettuja ja varavaltuutettuja. KHO:n mukaan Pöytyän hallintosäännön pykälässä ei kuitenkaan ollut kysymys tällaisesta mallista.

KHO piti Pöytyän hallintosäännön määräystä tulkinnanvaraisena.

– Määräys ei kuitenkaan edellyttänyt, että lautakuntien jäsenet ja varajäsenet valittaisiin vain valtuutettujen ja varavaltuutettujen keskuudesta, KHO totesi.

 

KHO:n ratkaisuseloste

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä