Ilman hankintalain mukaista kilpailutusta tehty silmälääkäripalvelujen hankinta on tuomassa Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymälle 40 000 euron suuruisen lisälaskun seuraamusmaksun muodossa. Asiaa selvittäneen Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) mukaan Kymsote jatkoi keväällä 2020 silmäosaston osaulkoistusta suorahankintana, vaikka sen olisi hankintalain mukaan pitänyt kilpailuttaa palvelut.

-Suorahankinnan saa tehdä kiireellisyysperusteella vain siinä laajuudessa ja sen pituisella sopimuksella kuin on välttämätöntä, toteaa erityisasiantuntija Emmi Silvo Kilpailu- ja kuluttajaviraston sivuilla.

Kymsote ulkoisti suurimman osan silmätautien erikoisalan lääkäripalveluista Coronaria Silmäklinikka Oy:lle suorahankinnalla vuodeksi huhtikuun 2019 alusta maaliskuun 2020 loppuun. Tuolloin tehtyä 1,5 miljoonan euron suorahankintaa perusteltiin hankintalain mukaisella äärimmäisellä kiireellä, jonka takia hankintalakia ei voitu noudattaa.

Silmälääkäripula suorahankinnan taustalla

Kiireen taustalla oli pula silmälääkäreistä Kymsoten alueella. Yllättävien irtisanoutumisten ja virkavapaiden takia lakisääteisiä tehtäviä ei pystytty hoitamaan.

Tilanne ei parantunut sopimuskauden aikanakaan ja helmikuun lopussa 2020 kuntayhtymän hallitus päätti uudesta suorahankinnasta, joka ulottui ajalle 1.4.-30.9.2020. Hankinnan kokonaisarvo oli 720 000. Kuluttajaviranomaisten mukaan kuntayhtymän toiminta oli hankintalain vastaista.

KKV oli vain pari viikkoa ennen päätöstä tiedustellut Kymsotelta, kuinka se aikoo palvelut jatkossa järjestää. Aiempaan suorahankinnan yhteydessä kuntayhtymä oli ilmoittanut kilpailuttavansa palvelut tai tuottavansa ne omana työnään suorahankinnan sopimuskauden jälkeen. Kaksi perättäistä suorahankintaa sai viranomaiset puuttumaan asiaan.

Nyt Kymsote on saanut kilpailutettua silmätautien erikoisalan lääkäripalvelujen tuottajan. Pari viikkoa sitten pidetyssä yhtymähallituksen kokouksessa kumppaniksi valittiin Coronaria Silmäklinikka Oy kolmen vuoden mittaisella sopimuksella. Sopimus sisältää mahdollisuuden myös kahteen optiovuoteen.

Seuraamusmaksusta lopullisen päätöksen tekee markkinaoikeus.

Aiheesta KKV:n sivuilla 

Avatar
Pekka Moliis
pekka.moliis@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*