Metsähallituksen uudelleen organisointia koskevan lakiesityksen valmistelu tulee aloittaa alusta niin, että siinä otetaan kunnolla huomioon kaikkien valtion metsistä riippuvaisten kuntien ja niiden asukkaiden edut alusta asti, Kuhmon kaupunki vaatii lausunnossaan uudesta lakiluonnoksesta.

Luonnos lähti lausuntokierrokselle viime viikolla. Maa- ja metsätalousministeriön mukaan tarve Metsähallitusta koskevan lainsäädännön uudistamiseen perustuu EU:n kilpailulainsäädännön vaatimuksiin.

– Niiden mukaisesti julkisyhteisöjen markkinoilla toimivia liiketoimintoja on kohdeltava yhdenvertaisesti yksityisen sektorin vastaavien toimintojen kanssa. Tavoitteena on ollut saattaa Metsähallituksen lainsäädäntö vastaamaan EU:n vaatimuksia ja selkiyttää sen johtamisjärjestelmää, MMM:n tiedotteessa todetaan.

Kuhmon kaupungin lausunnon mukaan kuntien kuuleminen lain valmistelussa on ollut niin heikkoa, että valmistelu ei täytä pohjoismaisen demokratian vaatimuksia, eikä lakipakettia täten pitäisi viedä eduskuntaan.

– Valmistelu on käynnistettävä alusta tavalla, missä kaikkien valtion metsistä riippuvaisten kuntien ja niiden asukkaiden edut otetaan alusta alkaen huomioon, maanantaina annetussa lausunnossa todetaan.

– Koska merkittäviä muutoksia lakipaketin sisältöön ei ole saatu, Kuhmon kaupunki vaatii, että lakipakettia ei viedä eduskunnan käsittelyyn. Metsähallitus voi Kuhmon kaupungin näkemyksen mukaan jatkaa menestyksekästä toimintaansa nykymuotoisena, mikä turvaa parhaiten pohjoisen Suomen metsistä riippuvaisten kuntien yritysten ja asukkaiden edut.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä