Kuntaliiton lakiasiain johtaja Juha Myllymäki. Kuva: Kuntaliitto

Kuntaliiton mielestä lakihankkeiden lausuntokierroksia ei pitäisi ajoittaa kesälomien ajaksi. Kunnille ei jää kesäkaudella aikaa valmistella ja jättää lausuntoja niitä koskeviin lakeihin ja asetuksiin. Lakiasiain johtaja Juha Myllymäki sanoo, että lausuntoaikoja ajoitetaan kesälomakaudelle joko tarkoituksenmukaisesti tai lainvalmisteluun varatun ajan ja resurssoinnin puutteen vuoksi.

– Käytännössä niin, että luonnos lähtee lausunnolle ministeriöiden jäädessä itse lomalle. Tämä ilmiö on ollut näkyvissä jo useamman kesän ajan, ja tälläkin hetkellä on lausunnoilla lähes kaksikymmentä kuntia koskevaa lakihanketta, lakiasiain johtaja Juha Myllymäki sanoo.

Lausuntojen avulla kunnat pystyvät tekemään näkyväksi lakihankkeiden paikallisia kustannus- ja muita vaikutuksia. Lakihankkeilla on konkreettisia vaikutusta kuntien asukkaisiin ja yrityksiin, todetaan Kuntaliiton tiedotteessa.

Yleensä kunnan lausunnot hyväksytään kunnanhallituksessa. Kun ministeriöt ajoittavat lausuntoajan kesälomakauteen, lausuminen jää yksittäisen kesäloma-ajan työssä olevan viranhaltijan vastuulle. Pahimmillaan kunta ei pysty lausumaan ollenkaan käynnissä olevista lakihankkeista. Tällöin kuntien näkökulma lainvalmistelussa jää puuttumaan.

– Kuntaliitto pitää ministeriöiden käytäntöä ajoittaa lakihankkeiden lausuntokierrokset kesälomakauteen ristiriitaisena, koska useat toimijat ovat jo vuosia kiinnittäneet huomioita hyvään lainvalmisteluun ja kuulemismenettelyihin. Valtioneuvoston omankin lainvalmistelun ohjeistuksen mukaankin loma-aika tulisi huomioida. On syntynyt tilanne, jossa kunnilla ei toistuvasti ole tosisiallisesti mahdollisuutta asianmukaisesti lausua lakihankkeista. Tämä heikentää luottamusta lainvalmistelun laatuun ja valtionhallinnon päätöksentekoon, Myllymäki toteaa.

Oikeusministeriön ohjeen mukaan lausuntoaikaa on aihetta pidentää, jos se ajoittuu yleiseen lomakauteen. Kunnanhallitukset palaavat lomilta yleensä elokuun puolivälissä, eli lausuntoaikoja tulisi pidentää noin syyskuun alkuun saakka.

Mikäli lausuntokierroksen ajankohta ajoittuu kesälomakuteen, tulisi pyrkiä järjestämään muita tilaisuuksia, joissa lainsäädäntöä avataan ja sitä olisi mahdollisuus kommentoida, sanoo Kuntaliitto.

Lainvalmistelun laatuun tulee kiinnittää huomiota. Kuntaliitto katsoo, että kyse on pitkälti lainsäädäntöhankkeiden aikatauluttamisesta ja resurssoinnista.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*