Susireviirin muodostuminen kaavoitetulle alueelle ei KHO:n mukaan ollut edellytys purkaa lainvoimaista päätöstä. (Kuva: Pixabay)

Utajärven kunnanvaltuusto hyväksyi päätöksellään tammikuussa 2019 Pahkavaaran tuulivoimapuiston osayleiskaavan. Särkijärven kyläseura ry valitti kaavasta heti tuoreeltaan, mutta ensin Pohjois-Suomen hallinto-oikeus hylkäsi valituksen ja sittemmin heinäkuussa 2022 korkein hallinto-oikeus (KHO) hylkäsi kyläseuran valituslupahakemuksen.

Kyläseura sai kuitenkin asian vielä kertaalleen KHO:n käsittelyyn, kun se lähti hakemaan lainvoimaisen päätöksen purkamista. Hakemuksessaan kyläseura vetosi uutena selvityksenä siihen, että yleiskaava-alueella yleiskaavan hyväksymisen jälkeen alueella on tehty susihavaintoja ja alueelle on muodostunut susireviiri.

Tuoreessa ratkaisussaan KHO totesi, ettei kunnanvaltuuston päätöksen purkuhakemuksen tueksi ole esitetty sellaisia syitä, joiden takia siihen voitaisiin suostua. Näin ollen purkuhakemus tuli hylätä.

-Korkein hallinto-oikeus toteaa, ettei asiassa ole ilmennyt, että Pahkavaaran yleiskaava-alueella olisi ollut susilauman reviiri tammikuussa 2019, kun kunnanvaltuusto on tehnyt kaavan hyväksymistä koskevan päätöksen, eikä päätöksentekijän tietoon myöskään ollut tuolloin tuotu epäilyjä susihavainnoista alueella.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



-Kaavoituksessa päätöksen lainmukaisuutta arvioitaessa voidaan ottaa huomioon vain päätöksentekohetkellä olemassa olleet tosiseikat ja muut olosuhteet sekä niistä tuolloin saatavissa ollut selvitys. Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 117 §:n 1 momentin 3 kohdassa puolestaan tarkoitetaan sellaista uutta selvitystä, joka on ollut olemassa jo purettavaksi haettavaa päätöstä tehtäessä, mutta jota ei ole hakijasta riippumattomista syistä esitetty vielä tuolloin, ratkaisussa todetaan

KHO kuitenkin muistuttaa, että sudetkin on huomioita tuulivoimahankkeelle rakennuslupia myönnettäessä.

-Korkein hallinto-oikeus toteaa selvyyden vuoksi, että luonnonsuojelulain 78 §:ssä säädetty luontodirektiivin liitteessä IV a mainittujen eläinlajien, kuten suden, lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittämis- ja heikentämiskielto on lainvoimaisesta yleiskaavasta huolimatta voimassa ja tulee ottaa huomioon myönnettäessä tuulivoimahankkeelle rakennuslupia tai muita päätöksiä tehtäessä, KHO:n ratkaisussa tarkennetaan.

Ratkaisu KHO:n sivuilla

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*