Kuva: Kari Långsjö

Hallituksen perjantaina julkistama suunnitelma turvapaikanhakijoiden ja oleskeluluvan saavien sosiaalietuuksien mahdollisesta pienentämisestä saa täystyrmäyksen eräiltä perustuslakiasiantuntijoilta.

Hallitus kertoi perjantaina, että turvapaikanhakijoiden vastaanottorahaa, joka nykyään on 318 euroa kuukaudessa, voitaisiin kenties pienentää, ja oleskeluluvan saaville luotaisiin oma, muita pienempään tukeen perustuva sosiaalituen järjestelmä.

Sisäministeri Petteri Orpo, kok., myönsi perjantaina, että asiaan liittyy ”perustuslaillisia haasteita”.

Julkisoikeuden apulaisprofessori Juha Lavapuro Tampereen yliopistosta ja valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen Helsingin yliopistosta arvioivat, että hallituksen pitäisi tietää kyseessä olevan ”käytännössä ylitsepääsemättömien perustuslaillisten ongelmien”.

– Tarvitseeko ylipäätään alkaa selvittää tällaisten suunnitelmien perustuslaillisuutta ja sopusointua Suomen kv. ihmisoikeusvelvoitteiden kanssa? Eikö jo vilkaisu perustuslain 19 §:n ja 6 §:n säännöksiin riittäisi johtopäätökseen, ettei erillinen, tasoltaan matalampi sosiaaliturvajärjestelmä ole sallittu? Lavapuro ja Ojanen kirjoittavat Perustuslakiblogissa, jonka toimittajina ovat Suomen valtiosääntöoikeudellisen seuran jäsenet.

Lavapuro ja Ojanen muistuttavat, että perustuslain 6 §:ssä todetaan ihmisten olevan yhdenvertaisia lain edessä, ja että ketään ei saa ilman hyväksyttävää syytä asettaa eri asemaan muun muassa “alkuperän” ja “uskonnon” tai minkään muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

– Mikä nyt voisi olla se hyväksyttävä syy perustuslain kannalta joka perustelisi kauttaaltaan huonompaa sosiaaliturvajärjestelmää turvapaikanhakijoille, jotka oleskeluluvan saatuaan oleskelevat Suomessa aivan yhtä laillisesti kuin muutkin maassa laillisesti oleskelevat ulkomaalaiset?

– Kyse on paitsi perustuslaista ja sen noudattamisesta, myös hallituksen uskottavuudesta, toimintakyvystä ja tuloksellisuudesta. Ei voi olla mitenkään kestävää, että hallitus tuottaa liki päivittäin julkisuuteen uusia ehdotelmia ja linjanvetoja, jotka heti perään osoitetaan julkisuudessa vakavalla tavalla ongelmallisiksi joko Suomen kansainvälisoikeudellisten velvoitteiden tai perustuslain kannalta. Askelmerkeissä ei ole mitään mieltä, jos niistä ei seuraa kuin kompurointia, blogissa sanotaan.

Perustuslakiblogi

Hallituksen 11.9. julkistamat maahanmuuttopoliittiset toimenpiteet

Hallituksen tiedote

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Ilmeisesti on löytynyt ”hyväksyttävä” syy kun eläkeläiseltä peritään vastoin perustuslakia kunnallisveroa lähes kaksinkertaisesti sen mitä samantuloiselta palkansaajalta, yhteensä eläkeläisiltä yli miljardi euroa joka vuosi.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä