Hallinnon ja aluekehityksen ministerityöryhmä (Halke)
linjasi keskiviikkona 28. toukokuuta, että hallituksen esitys laiksi julkisen
hallinnon yhteisestä asiakaspalvelusta annetaan syksyllä 2015.

 

Aiemman aikataulun mukaan hallituksen esitys olisi annettu
tänä vuona ja palvelupisteitä olisi alettu perustaa ensi vuonna.

 

Aikataulua muutettiin, jotta yhteisen asiakaspalvelun
kokeilusta ehditään saada riittävästi kokemusta.

 

Yhteistä asiakaspalvelua kokeillaan ensi syksystä alkaen
Oulussa, Mikkelissä, Saarijärvellä, Paraisilla ja Pelkosenniemellä.

 

Näillä viidellä paikkakunnalla testataan ja kehitetään muun
muassa yhteisen asiakaspalvelun toiminta- ja rahoitusmallia, toimitiloja sekä
käyttöön tulevia laitteita ja järjestelmiä. Ennen kokeilun alkamista
koulutetaan ensimmäiset palveluneuvojat laajaan asiakaspalvelutyöhön.
Kokemuksia arvioidaan kesällä 2015.

 

Valtio tarjoaa kokeilupaikkakuntien palvelupisteissä
poliisin lupahallinnon, työ- ja elinkeinotoimistojen, Verohallinnon,
maistraattien ja Kelan palveluja. Lisäksi asiakkaat saavat pisteistä kuntien
palveluja.

 

Tarkoituksena on, että ensimmäiset uuteen lainsäädäntöön
perustuvat asiointipisteet aloittavat toimintansa vuonna 2016 ja että yhteiseen
asiakaspalveluun siirrytään maakunnittain edeten vuoden 2019 loppuun mennessä.

 

Asiointipisteitä perustettaessa tavoitteena on, että
palvelut ovat asiakkaiden saavutettavissa kohtuuetäisyydellä heidän omasta
asuinpaikastaan koko maassa.

 

Asiakasta palvelevat asiointipisteissä palveluneuvojat ja
viranomaisten omat asiantuntijat. Pisteissä on käytössä myös asiakaspäätteitä,
joilla asiakas voi käyttää sähköisiä palveluja joko itsenäisesti tai
palveluneuvojan tukemana.

 

Asiointipisteissä voi tarvittaessa asioida viranomaisten
kanssa verkkoyhteyden avulla. Palvelukanava vähentää merkittävästi asiakkaan
matkustustarvetta ja kustannuksia sekä säästää aikaa.

 

Tämä asiointikanava on käytössä jo nyt 56
yhteispalvelupisteessä Lapissa, Pohjois-Pohjanmaalla, Etelä-Pohjanmaalla,
Keski-Suomessa ja Etelä-Savossa.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä