Lakiklinikka: Maakuntien sopimusohjaus - huh, mikä soppa!
Kuva: Kari Långsjö
Maakunnan toiminta käsittää maakunnan ja maakuntakonsernin toiminnan lisäksi muun omistukseen, sopimukseen ja rahoittamiseen perustuvan toiminnan. Maakunta- ja sote-uudistuksen tarkoituksena on siirtää palvelut nykyistä enemmän markkinoilla toimivien yritysten tuotettaviksi. Siksi sopimusohjauksella tulee olemaan maakuntien johtamisessa merkittävä rooli, jollaiseen julkishallinnossa ei ole aiemmin totuttu.
* * *
Perinteisesti yritysten tuottamia julkisia palveluja on ohjattu hankintasopimuksilla. Sopimus on joustava johtamisen ja riskienhallinnan väline. Sen työkalupakissa on käytettävissä ehtoja niin olosuhteiden muuttumisen varalle kuin ongelmatilanteiden ratkomiseenkin.
Yksityisten palveluntuottajien ylläpitämien sote-keskusten ohjauksessa työkalupakkeja tulee olemaan yhden sijasta kaksi. Palveluiden tuottajia ohjataan samanaikaisesti sekä hallinnollisilla päätöksillä että sopimuksilla. Maakunta tekee hallintopäätöksen ehdoista, joita suoran valinnan palveluntuottajien tulee noudattaa. Ehtojen tuottajakohtaisesta soveltamisesta solmitaan yksityisten palveluntuottajien kanssa lisäksi sopimus. Kummassakin asiakirjassa saattaa olla ehtoja samasta asiasta. On täysin epäselvää, miten näitä johtamisen eri välineitä sovelletaan yhtä aikaa samoihin asioihin. Toinen välineistä tottelee hallintojuridiikan periaatteita, kun taas toiseen sovelletaan sopimusoikeuden periaatteita ja sopimusperusteista vastuuta.
* * *
Mausteeksi jo valmiiksi sekavaan soppaan tulee valinnanvapauslaki. Siinä on säännelty asioista, joista sovitaan yleensä sopimuksessa. Sopimuspakin työkalujen määrä siis supistuu. Esimerkiksi irtisanomisesta ja purkamisesta on säädetty valinnanvapauslaissa, joten niitä koskeviin erimielisyyksiin ei sovelleta sopimusoikeuden periaatteita. Tosin tilanne mutkistuu, jos niistä on tarkentavia ehtoja sopimuksessa.
Myöskään palvelukuvausta ei tule unohtaa. Se tulee korvausdokumentin ja monien muiden asiakirjojen kanssa ilmeisesti hallintopäätöksen liitteeksi, jolloin se tottelee hallintojuridiikan käskyjä. Mutta todennäköisesti se liitetään ”varmuuden vuoksi” myös sopimuksen liitteeksi, jolloin sitä sääntelee myös sopimusoikeuden periaatteet. Siis mitä?
* * *
Asia on juuri niin sekava, miltä se vaikuttaakin. Kuntaliitto on kiinnittänyt tähän juridiseen sekamelskaan huomiota useissa lausunnoissaan: ”Palveluiden tuottajia ohjataan samanaikaisesti sekä hallinnollisilla päätöksillä että sopimuksilla, mistä tulee aiheutumaan monenlaisia kustannuksia lisääviä prosessuaalisia ongelmia. Samaan asiakokonaisuuteen liittyviä oikeudellisia ongelmia joudutaan pahimmassa tapauksessa käsittelemään kolmessa eri prosessissa, hallinto-oikeudellisessa valitusmenettelyssä, hallintoriita-asiana hallinto-oikeudessa ja yksityisoikeudellisena riita-asiana käräjäoikeudessa (esimerkiksi vahingonkorvauskanteet).”
Myös korkein hallinto-oikeus on kiinnittänyt asiaan huomiota sosiaali- ja terveysvaliokunnalle antamassaan lausunnossa: ”Uusista ongelmallisista sääntelyratkaisuista esimerkkinä ovat säännökset, joissa samassa asiassa käytetään kahta hallinnollista ohjauskeinoa, päätöksentekoa ja sopimista.”
* * *
Juridisesta sekamelskasta huolimatta on selvää, että maakuntien sopimusohjaukseen kannattaa panostaa huolella. Yksityisten sote-keskusten ohjaus tullee käytännön tasolla olemaan sopimusohjausta riippumatta siitä, mitä se juridisesti lopulta on. Kuivin jaloin ei voi selvitä, jos sopimusohjauksen organisointi, prosessit ja vastuut eivät ole kunnossa. Juridinen sekamelska aktualisoituu toden teolla vasta, kun maakunnan ja sote-keskuksen välille syntyy riita. Varmoja voittajia ei tässä ole muut kuin lakimiehet ja konsultit.
Leena Hoppu-Mäenpää
Johtava lakimies, varatuomari, Kuntaliitto
Lakiklinikka on julkaistu Kuntalehdessä 6/2018.
