Lakiklinikka: Miksi sidosyksiköitä tarvitaan?
Kuva: Kari Långsjö
Julkisuudessa on viime aikoina käyty paljon keskustelua kuntien ja hyvinvointialueiden sidosyksikköyhtiöistä eli niin sanotuista inhouse-yhtiöistä. Mitä nämä yhtiöt ovat ja miksi niitä on olemassa?
Kunta voi valita, miten se järjestää palvelutuotantonsa. Se voi tuottaa palvelut itse, tehdä niitä yhteistyössä muiden kuntien kanssa, käyttää hankintalain mukaisia ostopalveluja markkinoilta tai hyödyntää julkista palveluvelvoitetta. Jos kunta arvioi, että sen on järkevää tuottaa jokin palvelu itse tai yhteistyössä muiden kuntien kanssa, se voi perustaa tai hyödyntää tällöin sidosyksikkönä toimivaa yhtiötään. Sidosyksikön toiminta rinnastuukin kunnan omaan palvelutuotantoon.
* * *
Sidosyksikkö käsitteenä puolestaan tulee hankintasääntelystä. Sidosyksiköitä koskevat oikeussäännöt on luotu EU-tuomioistuimen oikeuskäytännössä jo yli 20 vuotta sitten. Voimassa olevan hankintalain 15 §:n mukaan sidosyksiköllä tarkoitetaan hankintayksiköstä muodollisesti erillistä ja päätöksenteon kannalta itsenäistä yksikköä, yleensä käytännössä yhtiömuotoista toimijaa. Edellytyksenä on lisäksi, että hankintayksikkö yksin tai yhdessä muiden hankintayksiköiden kanssa käyttää määräysvaltaa yksikköön samalla tavoin kuin omiin toimipaikkoihinsa. Sidosyksikössä ei saa yksityistä omistusta. Kun nämä sidosyksikön kriteerit täyttyvät, voi hankinta-yksikkö tehdä siltä hankintoja kilpailuttamatta sidosyksikkösuhteeseen perustuen.
Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)
Sidosyksikön toiminnan tulee kohdistua pääosin sen omistaville tahoille. Siksi myyntiä muille kuin omistajille (ulosmyynti) voi olla enintään 5 prosenttia ja enintään 500 000 euron osuus liiketoiminnasta. Jos ulosmyyntiä olisi esimerkiksi alueellisen palvelutarpeen takia enemmän kuin 5 prosenttia, voi sidosyksikön omistava taho tehdä avoimuusilmoituksen julkisten hankintojen ilmoituskanavaan (HILMA) hankintalain mukaisesti. Tietyin edellytyksin muille kuin omistajille tapahtuvaa myyntiä voi tällöin nostaa määräajaksi 10 prosenttiin. Hankintadirektiivi tosin mahdollistaisi 20 prosentin ulosmyynnin, mutta Suomi on kiristänyt sääntelyään tiukimmaksi EU:n tasolla. Myös avoimuusilmoitusmekanismi on kansallista lisäsääntelyä.
* * *
Monen tahon omistamat sidosyksiköt ovat herättäneet julkista keskustelua. Näistäkin tilanteista säännellään hankintalaissa. Hankintayksiköiden katsotaan yhdessä käyttävän määräysvaltaa sidosyksikköön, jos sidosyksikön toimielimet koostuvat kaikkien hankintayksiköiden edustajista, kuitenkin siten, että yksi henkilö voi edustaa useita omistajia. Omistavien tahojen tulee voida yhdessä käyttää ratkaisevaa päätösvaltaa sidosyksikön strategisiin tavoitteisiin ja tärkeisiin päätöksiin. Lisäksi edellytyksenä on, että sidosyksikkö toimii määräysvaltaa käyttävien hankintayksiköiden etujen mukaisesti. Hankintalaki tai oikeuskäytäntö ei määrittele tarkasti sitä, kuinka suuri kunkin omistajan omistuksen osuus tulee olla ja hyvä niin. Pääasia on, että yhteisen määräysvallan kriteerit täyttyvät asianmukaisesti.
* * *
Sidosyksiköissä ja niiden tuotannossa on lopulta kyse oman palveluntuotannon järjestämisen tavasta. Yhtiö on perinteisesti ollut esimerkiksi kuntayhtymää ketterämpi muoto tehdä yhteistyötä muiden kuntien kanssa. Strategisesti ajatellun omistuksen kautta sidosyksikköön on mahdollista kohdistaa omistajaohjausta niin yhtiön toiminnan kuin palvelujen sisällönkin osalta. Tällaista ohjausta on vaikeampi toteuttaa yksityiseen markkinatoimijaan, jonka kanssa operoidaan sopimuksella. Vaikeina aikoina on ollut myös havaittavissa, että nämä yhtiöt ovat olennaisessa roolissa yhteiskunnan huoltovarmuuden ja varautumisen osalta.
Katariina Huikko, johtava lakimies, Kuntaliitto
Lakiklinikka on julkaistu Kuntalehdessä 2/2023.
Huikon erinomaisesta artikkelista käy ilmi, että edellisen Hallituksen toimesta sidosyksikön ulosmyyntiä supistettiin direktiivin sallimasta 20 %:n määrästä viiteen prosenttiin ja asettiin absoluuttinen euromäärä ulosmyynnille. Vuoden 2023 alusta poistuivat KELA- korvaukset laboratorio- ja kuvantamistutkimuksilta. Kansalaisille olisi edullista voida hankkia ko. tutkimuksia suoraan julkisilta tuottajilta ilman rajoituksia. Nyt nämä joutuvat rajoittamaan myyntiään voimakkaasti supistuksen takia. Vertailut osoittavat selkeästi, että ko. julkisten tuottajien laboratoriotutkimusten myyntihinnat kansalaisille suoraan ovat 1/5 – 1/2 osa yksityisten toimijoitten hinnoista. Lakia on syytä muuttaa!