Lakiklinikka: Työvoimapalveluiden järjestämisen kipukohtia
Kuva: Kari Långsjö
Laki julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden alueellista tarjoamista ja työelämäkokeilua koskevasta kokeilusta (505/2017) (myöh. kokeilulaki) tuli voimaan 1.8.2017. Laki koskee viittä kokeilualuetta (Lappi, Pirkanmaa, Pohjois-Savo, Varsinais-Suomi ja Satakunta), joista kokeiluun osallistuu yhteensä 23 kuntaa. Kokeilun aikana kunnat TE-toimistojen sijaan vastaavat osittain julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden tarjoamisesta erityisesti pitkäaikaistyöttömille sekä alle 25-vuotiaille työttömille.
Lisäksi eräissä kunnissa uutena palveluna käyttöön otettu työelämäkokeilu korvaa kuntouttavan työtoiminnan.
* * *
Kuntien kokeilut ovat alkaneet varsin positiivisissa ja tuloksellisissa merkeissä. Seuraavassa kuitenkin pari esille tullutta lain soveltamisongelmaa.
Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)
Esille on noussut jo aiemmin kuntia rasittanut kuntien työllistämisvelvoite. Sekä julkinen työvoima- ja yrityspalvelulaki (916/2012) (myöh. JTYP-laki 11 luku) että kokeilulaki (13 §) sisältävät kaksi erillistä kohderyhmää, joita työllistämisvelvoite koskee: 57–59-vuotiaat ja vuoden 2017 alusta 60 vuotta täyttäneet.
Kunnat ovat kokeneet ongelmaksi sen, että tieto velvoitetyöllistämisen piiriin kuuluvan henkilön siirtymisestä kunnan palveluiden piiriin tulee usein kovin myöhään. Käytännössä kunnissa sopivaa työtä tai ylipäätään mitään työtä on vaikea löytää lyhyellä varoitusajalla. On kuitenkin huomattava, että kunnan velvoitetyön tulisi olla viimesijainen keino pitkäaikaistyöttömän työllistämiseen.
Esimerkiksi JTYP-lain 11 luvun 1 §:n 3 momentin mukaan ensisijaisia palveluita ovat mm. työnvälitys, työllistymistä edistävä palvelu, kuntoutus ja työvoimakoulutus.
Yli 60-vuotiaalle työttömälle työnhakijalle TE-toimiston tulee järjestää lisäksi mahdollisuus palkkatuettuun työhön muun kuin kunnan palveluksessa.
Myös TEM:n 2.1.2017 annettu ohje JTYP-lain soveltamisesta lähtee siitä, että TE-toimiston toimet ovat ensisijaisia. Ohjeessa todetaan mm. seuraavasti: ”JTYPL 11 luvun 1 §:n 1 momentissa mainitut edellytykset täyttävälle henkilölle syntyy subjektiivinen oikeus kuntoutus-, koulutus- tai työntekomahdollisuuteen. […] Kuntoutus ja työvoimakoulutus ovat ensisijaisia suhteessa velvoitetyöhön. Velvoitetyötä on järjestettävä, jos sopivaa työllistymistä edistävää kuntoutusta tai työvoimakoulutusta ei ole tarjolla.”
TEM:n soveltamisohje löytyy Finlexistä ministeriöiden määräyskokoelmasta.
Kokeiluun osallistuvat kunnat voivat päättää työllisyystoimenpiteistään. Olennaista on, että asiakas saa itse vaikuttaa hänelle järjestettäviin palveluihin. Asiakkaan kanssa tulee yhdessä arvioida eri palveluvaihtoehdot, joista viimesijaisena on kunnan velvoitetyö.
* * *
Toinen havaittu epäkohta koskee työelämäkokeilua, jota siis kunta järjestää kuntouttavan työtoiminnan sijasta. Kokeilu tapahtuu työpaikalla, jonka kunta voi järjestää itse tai tekemällä sopimuksen muun työnantajan kanssa.
Kokeilulaissa ei oteta kantaa siihen, onko työelämäkokeilu sosiaalipalvelua kuten kuntouttava työtoiminta.
Sosiaalipalveluksi määrittely merkitsisi sitä, että kunta voisi hankkia palvelun ilman arvonlisäveroa ja saada viiden prosentin laskennallisen vähennyksen. Koska työelämäkokeilua ei laissa ole selvästi määritelty sosiaalipalveluksi, on epävarmaa, voidaanko se sellaiseksi katsoa.
Näin ollen työelämäkokeiluun liittyvien palveluiden hankinta on lähtökohtaisesti arvonlisäverotuksen piirissä ilman laskennallista vähennystä. On kuitenkin mahdollista, että henkilö saa samanaikaisesti myös sosiaalihuoltolain mukaisia palveluita, kuten sosiaalista kuntoutusta ja muita sosiaalipalveluita, ja palvelu voi olla ainakin osittain arvonlisäverotonta tätä kautta.
Tarja Krakau, lakimies, Kuntaliitto
Lakiklinikka on julkaistu Kuntalehdessä 1/2018
