Mäntsälän kunnanvaltuusto sai päättää, mille alueelle asemakaava laaditaan, kunhan kaavoitus täyttää lain kaavoitukselle asettamat ehdot.

Mäntsälän kunnalla oli oikeus itsenäisesti päättää, mille alueelle asemaakaava laaditaan. Tätä mieltä oli korkein hallinto-oikeus, joka tänään antamallaan päätöksellä on kumonnut aiemmin asiaa käsitelleen Helsingin hallinto-oikeuden päätöksen. Hallinto-oikeus oli sitä mieltä, että kunnan omistamaan tilaan rajoittuva puolen hehtaarin alue olisi pitänyt myös sisällyttää asemakaavaan. Mäntsälän kunnanhallituksen päätöksestä valittivat kaavan ulkopuolelle jätetyn maapalan omistajat.

Kunta hyväksyi vuonna 2012 omistamansa 8,7 hehtaarin tilan alueelle asemakaavan, jossa oli osoitettu rakennusoikeutta pientaloasumiseen sekä katu- ja viheralueita. Alueeseen rajoittunutta ja samaan yleiskaavaan kuulunutta yksityisten omistamaa tilaa ei asemakaavaan otettu.

Korkein hallinto-oikeus oli päätöksessään kunnan kanssa samaa mieltä siitä, että kunta voi kaavoitusmonopolinsa mukaisesti laatia haluamansa sisältöisiä kaavoja. Tässä tapauksessa Mäntsälän kunnan tavoitteena oli laatia asemakaavoja ensisijaisesti omistamilleen alueille.

 

Päätös KHO:n sivuilla

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä