Luottamuksen rakentaminen nettiäänestykseen lienee keskeisin edellytys nettiäänestyksen käyttöönotolle, arvioi neuvotteleva virkamies Arto Jääskeläinen oikeusministeriön (OM) blogikirjoituksessaan.

– Nettiäänestyksen käyttöönoton jälkeenkin kansalaisten tulee voida luottaa vaalijärjestelmään, vaalijohtajana OM:n demokratia-, kieli- ja perusoikeusasioiden yksikössä työskentelevä Jääskeläinen muistuttaa.

Hallitus ilmoitti aiemmin syksyllä tavoitteekseen nettiäänestyksen käyttöönoton sekä valeissa että kansanäänestyksissä nykyisten järjestelmien rinnalle. Asiasta on tarkoitus laatia esiselvitys vuoden 2017 aikana. Työtä tullaan tekemään sekä parlamentaarisessa työryhmässä että teknisessä työryhmässä.

Jääskeläisen mukaan nettiäänestyksen käyttöönotolle yleisissä vaaleissa ei sinänsä liene ehdottomia esteitä, mutta silloin on hyväksyttävä, että vaalien luonne muuttuu oleellisesti, kun vaalisalaisuuden ja vaalivapauden toteutuminen äänestystilanteessa jää äänestäjien itsensä vastuulle, eikä täyttä varmuutta siitä, kuka äänen lopulta antaa, välttämättä saada,

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Toisekseen on hyväksyttävä, että vaikka järjestelmä rakennetaan mahdollisimman tietoturvalliseksi, se voi esimerkiksi palvelunestohyökkäyksestä johtuen kaatua kesken äänestyksen ja siihen voidaan tehdä tietomurto.

Jääskeläinen toivookin, että asiantuntijoiden varoitukset nettiäänestyksen riskeistä huomioidaan selvitystyössä.

– Nettiäänestyksen käyttöönoton perusedellytys onkin käytännössä se, että siitä saatavat hyödyt arvioidaan tärkeämmiksi kuin siitä aiheutuvat haitat. Hallitus on nyt näin linjannut ja sen perusteella edetään.

– Pitäisin kuitenkin hyvin tärkeänä, että nettiäänestyksellä olisi hyvin laaja, yli hallituksenkin ulottuva poliittinen ja yhteiskunnallinen hyväksyntä, koska kyse on ehkä suurimmasta muutoksesta 110-vuotiseen vaalijärjestelmäämme, Jääskeläinen kirjoittaa.

OM:n blogi: Arto Jääskeläinen: Nettiäänestyksessä paljon pohdittavaa

Aiheesta aiemmin:

Hallitus edistää nettiäänestystä, tutkija varoittaa

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*