Perussuomalaisten kuusamolainen kaupunginvaltuutettu Joukamo Kortesalmi on tuomittu 25 päiväsakkoon kunnianloukkauksesta.

Kortesalmi esitti oikeuden mukaan perättömiä väitteitä Naturpolis Oy:n toimitusjohtajasta Jari Hentilästä helmikuussa 2013. Naturpolis on Kuusamon kaupungin ja Taivalkosken kunnan omistama kehittämisyhtiö.

Väitteet sisältyivät kirjalliseen valtuustoaloitteeseen, mikä oikeuden mukaan osoittaa, että lausumien sisältö oli etukäteen harkittu. Kortesalmen väitteet julkaistiin myös paikallisessa Koillismaan Uutiset -lehdessä.  Kortesalmi väitti muun muassa, että Hentilä olisi palkattu Naturpoliksen toimitusjohtajaksi muilla kuin ammatillisilla perusteilla.

Kortesalmen maksettavaksi kertyy päiväsakoista 1475 euroa. Hän joutuu lisäksi maksamaan Jari Hentilälle kunnianloukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä 2000 euroa ja oikeudenkäyntikuluista noin 4600 euroa.

Kortesalmi toimii perussuomalaisten Pohjois-Suomen järjestösihteerinä.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*