Kuva: KHO
Pyhäjärven kaupunginjohtajuus työllistää edelleen oikeuslaitosta.

Pyhäjärven kaupunki valittaa Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätöksestä, jolla se kumosi vaalin, jossa kaupunginjohtajaksi valittiin Henrik Kiviniemi.

Kumoamiseen johti valitus, jonka mukaan kaupunginjohtajan vaalia ei olisi voitu toimittaa vaiheessa, jossa edellisen kaupunginjohtajan Tita Rinnevaaran kanssa solmittu erosopimus ei ollut saanut lainvoimaa. Sopimuksen mukaan Rinnevaaran työsuhde oli kuitenkin päättynyt kun uusi kaupunginjohtaja valittiin.

Hallinto-oikeuden päätös syntyi äänin 2–1.

Pyhäjärven kaupunginjohtajuutta on käsitelty eri vaiheissa oikeudessa ja julkisuudessa. Rinnevaara pyysi aikanaan eroa kaupunginjohtajan tehtävästä siirtyäkseen Heinolan kaupunginjohtajaksi. Pyhäjärvi myönsi siinä vaiheessa kuitenkin vain virkavapauden. Myöhemmin valtuusto myönsi Rinnevaaralle eron.

Hiukan myöhemmin Rinnevaara irtisanottiin Heinolasta ja hän olisi halunnut palata Pyhäjärvelle, mutta kaupunki ei halunnut häntä takaisin. Sittemmin KHO totesi, että Rinnevaaralla oli oikeus palata Pyhäjärven kaupunginjohtajaksi.

Rinnevaara on saanut korvauksia sekä Heinolalta että Pyhäjärveltä. Useita Pyhäjärven luottamushenkilöitä on ollut syytteessä, mutta lopulta vain yksi luottamushenkilö sai sakkotuomion sen jälkeen kun Rinnevaaran kanssa oli syntynyt sopimus.

Asiasta aiemmin Kuntalehdessä täällä ja laajemmin täällä.

 

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä