Rakentamislaki hämmentää kunnissa – ”Riskinä on, että meillä alkaa olla erilaisia linjauksia siitä, missä lupaa vaaditaan ja missä ei”
Uuden rakentamislakiesityksen käsittely on vielä kesken, mutta kentältä on kuultu viestiä, että isot rakennusalan toimijat hakevat lupia ennen uuden lain voimaantuloa. Toisaalta pienrakentajat ovat vetäneet omia lupahakemuksiaan pois ja odottavat aikaa, kun alle 30 neliön rakennuksen voi pystyttää ilman lupaa.

Eduskunta käsittelee hallituksen esitystä rakentamislaiksi. Vuoden 2024 alussa mahdollisesti voimaan tulevaan uudistukseen suhtaudutaan kunnissa hämmennyksellä. - Riskinä on, että meillä alkaa olla erilaisia linjauksia siitä, missä lupaa vaaditaan ja missä ei, sanoo Vantaan kaupungin rakennusvalvontapäällikkö Risto Levanto. (Piirros: Matti Pikkujämsä)
Eduskunta sai syyskuussa käsiteltäväkseen hallituksen esityksen uudeksi rakentamislaiksi. Eduskunnan on tarkoitus hyväksyä lakipaketti joulukuussa, koska sillä olisi vaikutusta myös valtion ensi vuoden budjettiin.
Tekeillä on pienempi uudis...
Mahtavaa, että olet kiinnostunut Kuntalehden tuottamasta jutusta. Olethan jo tilaaja?
Tilaamalla Kuntalehden digipalvelun saat rajoittamattoman pääsyn palvelun sisältöön. Kirjaudu sisään tai tilaa digipalvelu.