Kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen on itse sekä kaupunginvaltuutettu että aluevaltuutettu ja lisäksi Pirkanmaan liiton maakuntavaltuuston jäsen. (Kuva: Rami Marjamäki)

Hallitusohjelmaan kirjattu oikeudellinen selvitys luottamushenkilönä toimimisesta useilla hallinon eri tasoilla käynnistyy. Kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen (kok.) on asettanut julkisoikeuden professori Janne Salmisen hankkeen selvityshenkilöksi, valtiovarainministeriöstä kerrotaan.

Lainsäädännössä ei nykyisin rajoiteta henkilön toimimista luottamushenkilönä samanaikaisesti usealla hallinnon tasolla, esimerkiksi kansanedustajana, hyvinvointialueen ja kunnan luottamushenkilönä. Tulevia kunta- ja aluevaaleja lähestyttäessä selkiyttämistarvetta on ilmennyt myös toimielinten nimeämiseen liittyen.

Työryhmän toimielimiä koskevat tulkinnat on määrä olla käytössä kevään 2025 aluevaaleihin mennessä ja työ valmistuu kokonaisuudessaan vuoden 2025 loppupuolella.

Kunta- ja alueministeri Ikonen pitää tärkeänä, että eri hallinnon tasoilla luottamustehtävissä toimimisen oikeudelliset reunaehdot selvitetään tarkkaan.  Hyvinvointialueiden myötä Suomeen syntyi uusi hallinnon ja päätöksenteon taso ja sitä myöten myös uusia kysymyksiä luottamustehtävissä toimimiselle ja mahdollisille rajaustarpeille.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



– Ihmisillä pitää olla on mahdollisuus osallistua demokraattiseen päätöksentekoon sen eri tasoilla. Samaan aikaan demokratian ja päätöksenteon avoimuuden kannalta on tärkeää, että oikeudelliset kysymykset, oikeudet ja velvoitteet ovat selvät, ministeri Ikonen sanoo oikeusministeriön tiedotteessa.

Kunta- ja alueministeri Ikonen on itse Tampereen kaupunginvaltuutettu sekä Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuutettu. Lisäksi hän on Pirkanmaan liiton maakuntavaltuuston jäsen.

Ikonen toimi aiemmin Tampereen pormestarina. Hän erosi tehtävästä tultuaan valituksi kansanedustajaksi. Ministeriksi valinnan jälkeen Ikonen erosi kaupunginvaltuuston ensimmäisen varapuheenjohtajan tehtävästä. Samasta syystä hän jätti Kuntaliiton hallituksen varapuheenjohtajuuden syksyllä 2023.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*