Tuomas Pöystin mukaan sote-palvelujen yhtiöittämiseen liittyvissä asioissa on yhä ongelmia. (Kuva: Ville Miettinen)

Sote-lait lähtevät lausuntokierrokselle vasta elokuun puolivälissä, arvioi soten projektijohtaja, alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti sosiaali- ja terveysministeriöstä (STM) Kuntalehdelle. Keskeisimpien lakien sisältö aiotaan kuitenkin julkistaa ennen juhannusta.

Kuntalehti kertoi jo viime viikolla, että aikataulu venyy, mutta nyt se venyy entisestään. Aiemmin arvioitiin, että lakipaketti lähtisi lausuntokierrokselle ehkä kesäkuun lopussa.

– Tämä on sen verran mittava paketti, että ei me saada sitä heinäkuun alkuun på svenska kaikilta osiltaan, Pöysti viittaa käännösurakkaan.

Jos lakipaketti lähtee viralliselle lausuntokierrokselle elokuun puolivälissä, kierros kestää lokakuun loppupuolelle. Lausuntokierroksen pitää nimittäin kestää 10 viikkoa.

Silloin lehdet ovat jo pudonneet puista.

Keskeinen sisältö julki
ennen juhannusta

Viivästys johtuu pääosin siitä, että hallituksen huhtikuun alussa tekemissä linjauksissa otettiin mukaan valinnanvapausasiaa ja monituottajamallia niin paljon, että valmisteltavaksi tuli asioita, jotka piti alun perin päättää myöhemmin. Mukaan tuli esimerkiksi paljon kohua herättänyt julkisen tuotannon yhtiöittäminen, josta ei ollut aiemmin sovittu.

Viimeiset tarkistukset lakipakettiin on tarkoitus tehdä kesäkuun puolivälissä, jonka jälkeen lakipaketin keskeisin sisältö on tarkoitus julkistaa.

– Sen jälkeen on tarkoitus julkistaa hallituksen esityksen luonnos siinä valmiudessa missä se silloin on, Pöysti sanoo.

Hän muistuttaa, että aikataulu voi vielä muuttua esimerkiksi teknisistä syistä, mutta julkistus on tarkoitus tehdä sitten mahdollisimman pian.

Alustavan suunnitelman mukaan maanantaina 20. kesäkuuta Tampereella järjestetään iso tilaisuus, jossa lakipaketin sisältöä esitellään. Sinne tulee osallistujia ympäri Suomea.

Ongelmia yhtiöittämisessä ja
kuntien valtionosuusjärjestelmässä

Sote-valmistelusta vastaava perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula, kesk., valottaa paketin keskeistä sisältöä tämän viikon keskiviikkona tiedotusvälineille.

Rehula joutuu vielä selittelemään viime viikolla julkistettua listaa laajan ympärivuorokautisen päivystyksen sairaaloista. Rkp on tuohtunut siitä, että Vaasa ei mahtunut kahdentoista sairaalan listalle.

Sote-lakipaketti on nyt sillä mallilla, että päälakien tekstit voidaan esitellä keskiviikkoiltana myös parlamentaariselle seurantaryhmälle.

Pöystin mukaan ongelmia on edelleen yhtiöittämiseen liittyvissä asioissa. Hänen mukaansa siirtymäaikoja pitää harkita.

– Tämä on niin mittava ja radikaali muutos, että täytyy katsoa missä aikataulussa niitä pystytään tekemään, hän sanoo ”virkamiesmielipiteenään”.

Jos voimaanpanolaki tulisi voimaan kesällä 2017, olisi vain puolitoista vuotta aikaa valmisteluihin.

– Kyllä esimerkiksi yhtiöittäminen kunnolla ynnä muuta vaatisi semmoista kahta ja puolta vuotta, Pöysti sanoo.

Vaatimus julkisen tuotannon yhtiöittämisestä hämmentää myös hallituspuolueiden kansanedustajia. Myös se, etteivät kunnat voi tuottaa sote-palveluita yhtiöidensä kautta on aiheuttanut hämmennystä.

Kuntien valtionosuusuudistusta
hierotaan tällä viikolla

Kuntien valtionosuusjärjestelmän uusiminen on myös hankalaa.

Pöystin mukaan kuntien valtionosuuksien yksityiskohtaisia parannuksia hierotaan tällä viikolla.

Valtionosuusjärjestelemän uudistamisen vaikutuksista kuntiin tehdään uudet laskelmat, jotka on tarkoitus julkaista tämän kuun lopulla.

– Siihen tähdätään, hän sanoo.

Valinnanvapausmalleja keväällä esitelleen Mats Brommelsin ryhmän pitäisi kertoa oma mallisuosikkinsa kuun lopussa.

Juttua muokattu klo 21.21: Suuri sote-tilaisuus 20.6. järjestetään Tampereella, ei Helsingissä kuten jutussa alun perin kerrottiin.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Avatar Uudet vaalit: Vasta sitten äänestetään kun tunnetaan asiat sanoo:

    Perustuslaissa on säädetty kansanvalta — ei harvainvalta.

    Kuntalehti:

    ”Lausuntokierroksen pitää nimittäin kestää 10 viikkoa.”

    Paketti sisältää sellaisia asioita, että parlamenttipuolueiden kuluu kertoa niistä kansalle ennen eduskuntavaalia.

    Siksi uudet vaalit on järjestettävä ennen kuin Joulupukki tulee kysymään:

    ”Onko täällä kilttejä lapsia?”

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*