Kaupungin energiayhtiön päätöksessä annettiin väärä valitusosoite.

Korkein hallinto-oikeus on vuosikirjapäätöksellään kumonnut markkinaoikeuden päätöksen oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta tapauksessa, jossa kaupungin energiayhtiö oli ilmoittanut päätöksessään virheellisen valitusosoitteen.

Energiayhtiö oli ilmoittanut erityisalojen EU-hankintailmoituksella neuvottelumenettelyllä toteutettavasta höyryputkiurakasta. Valitsematta jäänyt yritys oli valittanut energiayhtiön hankintapäätöksestä markkinaoikeudelle päätökseen liitetyn valitusosoituksen mukaisesti. Markkinaoikeus jätti yrityksen valituksen tutkimatta, sillä sillä ei ollut hankintalain eikä erityisalojen hankintalain nojalla toimivaltaa tutkia valitusta.

Markkinaoikeus hylkäsi yrityksen vaatimuksen, jonka mukaan energiayhtiön pitäisi korvata sen oikeudenkäyntikulut. Se velvoitti yrityksen korvaamaan energiayhtiön oikeudenkäyntikulut 10 000 eurolla viivästyskorkoineen.

KHO myönsi yrtykselle valitusluvan oikeudenkäyntikulujen korvaamisen osalta. KHO katsoi kohtuuttomaksi, että yritys, joka oli tehnyt valituksen päätökseen liitetyn valitusosoituksen mukaisesti, joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa markkinaoikeudessa vahinkonaan.

KHO velvoitti energiayhtiön korvaamaan yrityksen oikeudenkäyntikulut 8 000 eurolla viivästyskorkoineen. Energiayhtiön vaatimus oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta hylättiin.

Turku Energian päätöksestä valitti YIT Infra Oy.

KHO:n vuosikirjapäätös

 

Jorma Ylönen
jorma.ylonen@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*