Kuva: Korkein hallinto-oikeus

Pyhäjärjen kunnan ja päättäjien sekä entisenkaupunginjohtaja Tita Rinnevaaran välien selvittely on saatu päätökseen käräjäoikeudessa. Suurin osa erimielisyyksistä on sovittu käräjien ulkopuolella, Rinnevaara on saanut korvauksen väärin perustein tapahtuneesta eron myöntämisestä ja sen aiheuttamista ansionmenetyksistä. Syyttäjä luopui suurimmasta osasta rangaistusvaatimuksia.

Yksi kunnanhallituksessa toiminut henkilö tuomittiin kuitenkin virka-aseman väärinkäyttämisestä 50 päiväsakkoon, mikä hänen tapauksessaan teki vajaat 3 000 euroa. Hän on osallistunut asiaa koskevaan päätöksentekoon, vaikka on tullut esteelliseksi tehtyään valituksen prosessin eräässä vaiheessa.

Tuomittu on myöntänyt syyllisyytensä.

Kiistassa on kysymys Rinnevaaran työsuhteen katkaisemisesta. Rinnevaara on aikanaan pyytänyt eroa Pyhäjärven kaupunginjohtajan tehtävästä siirtyäkseen Heinolan kaupunginjohtajaksi. Ennen eronmyöntämistä hän on kuitenkin peruuttanut eronpyynnön. Pyhäjärvi myönsi hänelle virkavapautta ja myöhemmin eron aiemman eronpyynnön perusteella vaikka Rinnevaara olisi halunnut palata virkaansa.

Hallinto-oikeusprosesseissa eron myöntäminen on todettu perusteettomaksi, mutta Pyhäjävellä tästä ei ole välitetty.

Asiasta aiemmin Kuntalehdessä täällä.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä