Korkein oikeus ei ole antanut Heinolan kaupungille valituslupaa kaupunginjohtaja Tita Rinnevaaran erorahoista. Asiasta kertoi ensimmäisenä YLE.

Itä-Suomen hovioikeus päätti viime marraskuussa, että kaupungin on maksettava irtisanotulle kaupunginjohtajalle johtajasopimuksen mukainen vuoden palkkaa vastaava korvaus. Aiemmin käräjäoikeus oli ollut sitä mieltä, ettei edellytyksiä erorahan maksulle ole.

Kaupungin mielestä Rinnevaara ei ollut oikeutettu korvauksiin, koska hän ei itse irtisanoutunut. Hovioikeuden tulkinnan mukaan Rinnevaaralla ei ollut velvollisuutta itse irtisanoutua korvauksia saadakseen.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Johtajasopimuksen mukainen korvaus on 123 715 euroa, jonka lisäksi summaa kasvattavat viivästyskorot ja oikeudenkäyntikulut. Kokonaisuudessaan irtisanomisen hintalappu on yli 200 000 euroa. Korkein oikeus on antanut asiassa päätöksensä 2. lokakuuta.

 

Uutinen Ylen sivuilla

Kuntalehden aiempaa uutisointia

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*