Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin alueen kuntien valtuutetut vetoavat perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikkoon, kesk., synnytysten jatkamiseksi Länsi-Pohjan keskussairaalassa Kemissä.

Länsi-Pohjan keskussairaalan poikkeuslupa synnytyksille menee umpeen vuoden lopussa.

Sosiaali- ja terveysministeriö on uudenlaisen harkinnan edessä tuottajan osalta, koska Suomessa ei ole aiempaa kokemusta yhteisyrityksen hoitamista synnytyksistä. Mehiläisen ja Kemin, Tornion, Keminmaan sekä Simon perustama yhteisyritys Mehiläinen Länsi-Pohja Oy on tuottanut kesäkuun alusta lähtien Länsi-Pohjan keskussairaalan palvelut sekä perusterveydenhuollon palvelut alueen asukkaille.

– Asialliset perusteet poikkeusluvalle, kuten pitkät välimatkat seuraaviin sairaaloihin, ovat olemassa. Paikallisia ihmisiä ei kiinnosta, kuka palvelun tuottaa, kunhan palvelun vain saa, Tornion valtuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Katri Kulmuni, kesk., sanoo.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Saarikko sai 155 valtuutetun allekirjoittaman kirjelmän vieraillessaan Kemissä keskiviikkona.

– Lopputulosta en osaa ennakoida, mutta tapaaminen oli hyvä. Ministeri kuunteli huoliamme ja sai vahvan viestin, että täällä on asiassa yhteinen tahto yli puoluerajojen, Kemin valtuuston puheenjohtaja Teija Jestilä, sd., sanoo.

Kirjelmästä puuttui vain 13 valtuutetun nimet.

– Jotkut ehkä kokivat, että vetoomus ei ole oikea keino vaikuttaa, vaikka ovatkin synnytysten jatkamisen kannalla. Seitsemää valtuutettua ei tavoitettu kesän aikana, Kulmuni kertoo.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*