Lappeenrannan omat PR-lähettiläät vievät viestiä maailmalle kotikaupungistaan. (Kuva: Lappeenrannan kaupunki/Minna Kivistö)

Vanha konsti on parempi, kuin pussillinen uusia. Lappeenrannan kaupunki on pestannut itselleen nuoria PR-lähettiläitä, joiden tehtävänä on viedä seuraavan vuoden ajan positiivista viestiä kotikaupungistaan maailmalle. Vuonna 2013 Lappeen nuoret PR-lähettiläät toivat kaupungille Kuntamarkkinoinnin SM-kisassa rekrytointisarjan voiton.

PR-lähettiläät edustavat monipuolisesti kaupungin nuorisoa. Mukana on niin urheilun kuin kulttuurin edustajia. Tänä vuonna kahden vuoden mittaiseen PR-pestiin oli 14 nuorta, joista 8 oli tyttöjä ja 6 poikia.

-Hakijoiden määrä oli aiempaa pienempi, kun jokaisen hakijan piti tehdä itsestään video. Se pudotti hakijoiden määrää, mutta saimme siitä huolimatta loistavat lähettiläät, kertoo markkinointi- ja asiakaspalvelupäällikkö Mirka Rahman.

PR-lähettiläät tekevät Lappeenrantaa tunnetuksi oman harrastuksensa myötä tuottamalla sisältöä sosiaaliseen mediaan ja edustamalla kaupungin markkinointitapahtumissa. PR-lähettiläät ovat vastanneet myös Lappeenrannan instagram-tilistä, julkaisseet blogeja kaupungin verkkosivuilla ja heitä on kuvattu kaupungin mainoksiin. He myös kantavat kaupungin logoja varusteissaan edustaessaan kotimaassa ja ulkomailla. Vastineeksi nuorille myönnetään stipendi kotikaupunkinsa eteen tekemästään työstä.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Lappeenrannan PR-lähettilääksi kaudelle 1.5.2016 – 30.4.2018 valittiin Sanni Kauppinen (Lyseon lukion 2. vuosikurssi, kansantanssi ja musiikki), Roni Lukkarinen (Kimpisen lukio 1. vuosikurssi, FIS-tason hiihtäjä), Aleksandra Niiranen (Kimpisen lukio 1. vuosikurssi, SM-tason yleisurheilija, Nuorten Suomi-Ruotsi maaottelu), Robert Tammi (Kimpisen lukio/Sampo 1. vuosikurssi, nuorisovaikuttaminen) ja Saara Östman (Lyseon lukio 2. vuosikurssi, musiikki ja teatteri).

 

Linkki PR-lähettiläiden esittelyvideoihin

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*