Lahjakirja allekirjoitettiin 17. kesäkuuta Lappeenrannan kaupungintalolla. Kuvassa alarivissä vasemmalta yliopiston rehtori Juha-Matti Saksa ja kaupunginsihteeri Tuomo Sallinen. Ylärivissä vasemmalta ovat kaupunginhallituksen puheenjohtaja Joonas Grönlund, yliopiston strategiajohtaja Janne Hokkanen, kaupungin rahoitusjohtaja Jari Iskanius, kaupungin sidosryhmäjohtaja Johanna Väyrynen, yliopiston vararehtori Jaana Sandström ja kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Sanna Koskenranta. (Kuva: Toni Jaatinen)

Lappeenrannan kaupunki on päättänyt tukea yhteiskuntatieteiden koulutuksen käynnistämistä LUT-yliopistossa (Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto) kymmenen miljoonan euron lahjoitukselle.

Sosiaali- ja käyttäytymistieteiden sekä viestintä- ja informaatiotieteiden koulutukset käynnistyvät LUT-yliopistossa syksyllä 2023. Tavoiteltu kokonaisopiskelijamäärä on noin 1000 uutta, kokopäiväistä opiskelijaa ja yli 100 uutta henkilökunnan jäsentä, kun koulutus on täydessä laajuudessaan.

Käynnistyksen arvellaan maksavan noin 23 miljoonaa euroa, josta yliopisto itse kattaa noin 13 miljoonaa. LUT-yliopiston rehtori Juha-Matti Saksa pitää Lappeenrannan kaupungin panostusta vahvana arvovalintana ja osoituksena eteläkarjalaisesta rohkeudesta.

– Tiedossani ei ole, että yksikään kaupunki aikaisemmin olisi panostanut kerralla näin vahvasti omaan yliopistoonsa, Saksa sanoo.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Lappeenrannan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Sanna Koskenranta, sd., ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Joonas Grönlund, kok., näkevät yliopiston uuden koulutusalan loistavana asiana kaupungin kannalta.

– Toiminnan laajennuttua uuden koulutusvastuun myötä LUT-yliopisto pystyy osaltaan vastaamaan entistäkin vahvemmin nopeaan teknologiseen kehitykseen ja ilmastonmuutokseen liittyvien tavoitteiden saavuttamiseen, uskoo Grönlund.

Koskenranta muistuttaa, että yhteiskuntatieteet tuovat aivan uudenlaista syvyyttä alueelliseen osaamiseen.

– Yhteiskuntatieteellisellä tutkimuksella ja siihen perustuvalla koulutuksella LUT-yliopisto tuottaa osaamista ihmisten ja yhteisöjen käyttäytymisestä, odotuksista, vuorovaikutuksesta ja toiveista, Koskenranta sanoo.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*