Agentit varmistavat Oulun talvipyöräilyn laadun – pyöräilyagentit myös Vaasassa ja Tampereen seudulla
Teksti ja kuva Tapio Mainio
Oulun seudulle pestataan ensi talveksi noin 160 pyöräagenttia.
Tehtävästä ei makseta palkkaa, mutta ahkerimmat saavat 20–50 euron hintaisia lahjakortteja.
Agentit raportoivat pyöräilemänsä reitin kunnosta, kuten lumesta, liukkaudesta ja jäisistä polanteista kerran viikossa sähköisellä lomakkeella. Palaute annetaan nimettömästi omaa agenttinumeroa käyttäen. Aikaa se vie muutaman minuutin viikossa.
– Agentiksi sopii ihan tavallinen pyöräilijä, joka liikkuu säännöllisesti seudullisilla pääreiteillä, kertoo projekti-insinööri Anna Rautakoski Ramboll CM Oy:stä. Se analysoi agenttien antamaa palautetta.
– Minuakin on siihen kysytty. Pääpyöräreitti Oulusta etelään on hyvässä kunnossa, mutta siitä sivuvilla pätkillä olisi toivomisen varaa, kertoo Limingan Tupoksessa asuva Marko Väisänen, 57.
Oulun seudulla kevyen liikenteen väylien kokonaispituus on noin 900 kilometriä, josta pääpyöräreittejä 170 kilometriä.
Väisänen ajaa sähköpyörällään säännöllisesti läpi vuoden Tupoksesta 20 kilometrin matkan työpaikalleen Ouluun.
– Kova pakkanen haittaa välillä pyöräilyä. Sen tuntee luissa, kun on tullut ikää, hän lisää.
Johtava talvipyöräilykaupunki
Oulu on Suomen johtava talvipyöräilykaupunki. Puolet pyöräilevistä oululaisista tekee sitä talvellakin – siis polkee ympäri vuoden.
Se selittyy sillä, että Oulun keskustasta ulos johtavat pääpyöräilyreitit ovat talvisin hyvässä kunnossa.
– Agenttien antamien palautteiden perusteella kevyen liikenteen väylien hoitotoimet voidaan suunnata nopeasti oikeisiin kohteisiin. Siitä hyötyy myös urakoitsija, sanoo työpäällikkö Veli-Matti Härkönen Oulun kaupungin ympäristöpalveluista.
– Pyörätien hoidosta vastaava urakoisija saa bonusta, jos agenttien antama palaute on positiivista, Härkönen lisää.
Kempeleestä Oulun kautta Haukiputaalle ja Oulunsalosta Oulun keskustan kautta Kiiminkiin kulkevan 170 kilometrin pituisen pääpyöräreitin talvikunnossapito on Oulun Konetyö Oy:llä, joka on useana vuonna saanut Härkösen mukaan bonusta reitin hyvästä hoidosta. Pääreitillä hoidon taso on muita pyöräteitä korkeampi.
Pyöräilijä on vaativa kaveri
– Pyöräilijä on vaativa kaveri. Oulun seudulla pyörätiet on pidettävä jo yksi pyöräilykaupunkimaineen vuoksi kunnossa. Oikeastaan kalustolla on lähdettävä liikkeelle, kun lunta alkaa sataa, sillä pääverkolla lumen syvyyden maksimiraja saa olla kaksi senttiä ja se on pudistettava kolmen tunnin sisällä, kertoo Oulu Konetyö Oy:n toimitusjohtaja Jarkko Karjalainen.
Karjalainen toivoo, että tiedot agenttien palautteesta tulisivat heille nopeammin.
– Nyt nopein reitti tiedonkululle on Oulun kaupungin palautepalvelu, hän sanoo.
Väylien tehokkaalla kunnossapidolla varmistetaan se, että kävely ja pyöräily ovat useimmille matkoille aina varteenotettava vaihtoehto ympäri vuoden.
Vuonna 2020 alkanut Oulu agenttitoiminta on osoittautunut niin hyväksi, että se levisi parissa vuodessa Vaasaan ja Tampereen seuduille.
Vaasa pestaa agentteja myös ensi talveksi, ja pian sen tehnee myös Tampere. Siellä mukana ovatTampereen kaupungin ja Tampereen Infra Oy:n lisäksi Pirkkalan ja Lempäälän kunnat sekä Pirkanmaan Ely-keskus.
– Palaute on ollut niin hyvä, että kynnys palvelun lopettamiseen on korkea. Lisäksi viime vuonna mukaan lähtivät Pirkkalan ja Lempäälän kunnat, kertoo Tampereen kaupungin infrahallintapäällikkö Kimmo Myllynen.
Kakkosauto on vaihtunut pyörään
– Pyöräily on arkihavainnon mukaan lisääntynyt myös talvella. Siksi noin sadan kilometrin pituinen pääreitti on hyvä pitää talvisin kunnossa. Moni perhe on vaihtanut kakkosauton pyörään, jolla ajetaan töihin ja viedään lapsia päivähoitoon. Niin pyörät kuin pyöräilijän varusteet ovat kehittyneet, Myllynen sanoo.
Oulussa agenttitoiminta laajeni naapurikuntaan Kempeleeseen, jonne on rakenteilla Oulusta alkava nopea pyörätie Kembaana. Tällä hetkellä se yltää keskustasta Äimärautiolle.
– Olemme jo pitemmän aikaa kilpailuttaneet talvikunnossapitourakat yhdessä Kempeleen kunnan ja Ely-keskuksen kanssa. Enää ei ole sellaista tilannetta, että pitkällä pyörätiellä on sekaisin valtion ja kaupungin kilpailuttamia osuuksia, joissa on eri urakoitsija, kuten takavuosina, Härkönen kertoo.
Oulun kaupunki, Ely-keskus ja Kempeleen kunta ovat jo pitkään hoitaneet yhteisenä urakkana pääpyöräilyreittien talvikunnossapitoa. Tärkeänä apuna tässä ovat vapaaehtoiset kunnossapitoagentit
Tilaajille eli kunnalle ja valtiolle talvikunnossapito maksaa noin 3 000 euroa kilometriltä vuodessa.
Lue myös: