Kannuksessa kaivataan asfalttimiehiä ahkeroimaan kaupungin alueella oleville maanteille. (Kuva: Väylävirasto)

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen pohjoisreunalla sijaitsevassa Kannuksessa on kyllästytty kaupungin alueella olevien maanteiden heikkoon kuntoon. Kaupunki on julkaissut ELY-keskukselle julkaistun avoimen kirjeen, jossa tieherrojen päätä ei silitellä.

– Kannuksen kaupunginhallitus edellyttää tasapuolista kohtelua tien kunnossapidossa koko ELY-keskuksen alueella. Valtio kerää kyllä verot vaikka pitkospuita pitkin, mutta valtion maanteiden kunnossapidon osalta edellytämme oikeudenmukaista kohtelua jo liikenneturvallisuudenkin kannalta, kirjeessä sivalletaan.

Harvinaisen suorasanaisella kannanotolla kaupunginhallitus haluaa kiinnittää ELY-keskuksen huomiota kaupungin alueella olevien valtion maanteiden paikoin heikkoon ja jopa liikenneturvallisuutta vaarantavaan kuntoon. Ongelmia on erityisesti kaupungin halki kulkevan Valtakadun kunnossa ja Kokkola-Kajaani-tien kiertoliittymässä. Ja muuallakin tiestöllä riittää paikattavaa.

-Jäätymisen, sulamisen ja liikenteen kuormituksen takia liikenneympyrän päällyste on pahoin reikiintynyt. Päällysteet maanteillä ovat monin paikoin muuallakin, ja niitä tulisi pyrkiä määrätietoisesti uusimaan, eikä vain hätäpaikata kuoppia, ongelmia listataan kannuslaisten purkauksessa.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Anja Törmän ja kaupunginjohtaja Jussi Niinistön allekirjoittamassa kirjeessä varoitellaan kaupunkilaisten kärsivällisyyttä koeteltavan nyt turhankin kovasti.

-Keski-Pohjanmaan pohjoisimmassa osassa sijaitseva seutukaupunkimme ymmärtää olevansa ELY-keskukselle maantieteellisesti reuna-aluetta ja että nykyisellä riittämättömällä päällystysrahoituksella teiden päällystyskierto on pitkä, mutta kannuslaisten kärsivällisyydelläkin on rajansa, yhteydenotossa varoitellaan.

Avoin kirje kokonaisuudessaan kaupungin nettisivuilla

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*