Kuva: Ville Miettinen

Lahden kaupunki arvostelee liikenne- ja viestintäministeriötä selvitysten ja ratalain sivuuttamisesta raideliikenteen itäisen suunnan hankeyhtiön perustamisen valmistelussa.

LVM tiedotti viime viikolla, että itäisen suunnan raideyhteyden hankeyhtiöneuvotteluja jatketaan Lentorata-Porvoo-Kouvola-linjauksen pohjalta.

Lahti pitää merkittävänä puutteena sitä, että valmistelussa ei ollut mukana Lahden, Heinolan ja Mikkelin kautta kulkevaa ratayhteyttä, joka on Väyläviraston selvityksessä viime vuonna todettu kustannus-hyötysuhteeltaan parhaaksi vaihtoehdoksi.

– Mikäli aidosti haetaan yhteiskuntataloudellisesti parasta vaihtoehtoa pitäisi kaikkien vaihtoehtojen olla vertailussa mukana, Lahden kaupungin tiedotteessa muistutetaan.

Lahti vaatii, että Lahden, Heinolan ja Mikkelin kautta kulkeva yhteys otetaan mukaan tarkasteluun.

Lahti katsoo myös, että ministeriö jättää huomioimatta valmisteilla olevan valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman tavoitteita taloudellisesta kestävyydestä ja olemassa olevan rataverkon hyödyntämisestä.

Lisäksi Lahti arvostelee ministeriötä vuoropuhelun puuttumisesta valmistelussa.

-Ministeriö on tiedustellut kuntien kiinnostusta hankeyhtiön rahoittamiseen, mutta se ei ole tämän kierroksen jälkeen käynyt kuntien kanssa keskustelua siitä, miten ja millä pelisäännöillä valmistelua jatketaan. 

– Lahden kaupunki edellyttää, että liikenne- ja viestintäministeriö ottaa jatkovalmistelussa vakavasti hyvän hallinnon periaatteet, ratalain sisällön, tehdyt asiantuntija-arviot sekä eri vaihtoehtojen yhteiskuntataloudellisuuden, tiedotteessa todetaan.

Lahden kaupunginjohtaja Pekka Timonen ihmetteli LVM:n tapaa kertoa ratkaisusta Twitterissä.

Kotkan Virtanen: ”Valmistelu ei täytä kriteerejä”

Myös Kotkan kaupunki ihmetteli LVM:n linjausta ja viittaa kritiikissään erikoiseen valmisteluun, joka kaupunginhalituksen puheenjohtajan Sami Virtasen, sd., mukaan ”ei millään muotoa täytä hyvän valmistelun kriteereitä”.

– Edellytämme, että jatkon osalta valmistelu ja siihen kuuluva päätöksenteko tehdään avoimesti. Miljardiluokan ratkaisujen tulee perustua päätöksentekoon, jonka prosessin kaikki vaiheet kestävät tarkemman tarkastelun, Virtanen sanoi maanantaina Kymen Sanomien mukaan.

Kotkan kaupunginhallitus päätti maanantaina rahoittaa Kotkan kautta kulkevan vaihtoehdon  valmistelua reilulla 16 miljoonalla eurolla. Kotka on jo aiemmin päättänyt rahoittaa hankeyhtiötä 21,4 miljoonalla eurolla. Kaupunginvaltuusto päättää lisärahoituksesta keskiviikkona ylimääräisessä kokouksessaan.

Kotkan kaupunginhallituksen esityksessä on ehtona edelleen se, että ratalinjausta suunnitellaan elinkeinoelämää ja henkilöliikennettä palvelevana sekaliikenneratana Helsingistä Porvoon ja Kotkan kautta itään.

Kotkan linjaama 16,3 miljoonan euron lisärahoitus on saman verran, minkä verran LVM:n katsoi puuttuvan Kotkan kautta kulkevan vaihtoehdon hankeyhtiön rahoitussitoumuksista.

LVM:n mukaan Kouvolan kautta kulkevaan linjaukseen päädyttiin, koska Kotkan kautta kulkevaan linjaukseen ei löytynyt riittävästi rahoitusta kunnista ja alueen toimijoilta. 

Kotkassa tiedote otettiin tyrmistyksellä vastaan ja tapaa ratkaista asia kritisoitiin tuoreeltaan. Kaupunginjohtaja Esa Sirviön mukaan Kotkan kaupunki oli toimittanut ministeriölle pyydettyjä lisäselvityksiä ja myös Hamina-Kotkan satamayhtiö oli sitoutunut mukaan. Valtion suunnasta ei Sirviön mukaan enää otettu yhteyttä.

- Yllätti, että tällainen päätös tehdään jo tässä vaiheessa ilman tarkentavia keskusteluja. Haluamme saada selviä vastauksia siihen, kuka tämän päätöksen on tehnyt ja millä perusteilla, Sirviö sanoi Kymen Sanomien mukaan viime torstaina.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä