Suomen Luonto -lehti valitsi vuoden turhakkeeksi maakuntalentojen tukemisen valtion ja kuntien rahoilla
Suomen Luonto -lehden mielestä maakuntalentojen tukeminen on ristiriidassa hallitusohjelmaan kirjattujen tavoitteiden kanssa. (Kuva: Pixabay)
Suomen luonnonsuojeluliiton kustantama Suomen Luonto -aikakauslehti on valinnut vuoden 2023 turhakkeeksi maakuntalentojen tukemisen valtion ja kuntien rahoilla. Valinnalla lehti haluaa kiinnittää kriittistä huomiota lentoliikenteen ilmastopäästöihin sekä syihin, joilla reittien välttämättömyyttä perustellaan.
Kun koronapandemia romahdutti maakuntalentoliikenteen vuonna 2020 ja reitit olivat jäämässä ilman liikennöitsijää, valtio tuli väliaikaisesti apuun rahoittamaan lentoja. Matkustajamäärät eivät ole vieläkään palanneet entiselle tasolle. Tuetuilla reiteillä lentokoneiden täyttöaste on ollut 12–66 prosenttia. Syyskuussa hallitus päätti jatkaa lentojen tukemista vuoteen 2026 asti, jotta reittejä ei tarvitsisi lopettaa.
Tähän mennessä valtio on tukenut lentoja Kokkola-Pietarsaaren, Kemi-Tornion, Jyväskylän, Joensuun ja Kajaanin kentille yli 40 miljoonalla eurolla, ja lisätukea on luvattu 38 miljoonaa euroa. Tänä vuonna tuki on ollut keskimäärin sata euroa lippua kohden. Lisäksi Savonlinna ja Pori maksavat reittiensä ylläpidosta.
Tuen piirissä olevat kunnat perustelevat lentojen tarvetta etenkin paikallisten vientiyritysten tarpeilla. Kyselytutkimusten ja muiden selvitysten mukaan säännöllinen junaliikenne ei riitä yrityksille, vaan osa ilmoittaa jopa siirtyvänsä muualle, jos lentoyhteys katkeaa.
– EU:ssa on tehty linjaus, jonka mukaan maata pitkin alle kolmen tunnin matkan päässä oleviin kohteisiin suunnattuja lentoja ei saisi valtiollisesti tukea. Tästä rajoituksesta on Suomessa tullut enemminkin tavoite, jonka mukaan koko Suomi pitäisi olla Helsingistä tavoitettavissa kolmessa tunnissa. Nyt EU:ssa jo harkitaan suosituksen nostamista neljään tuntiin. Emme tässä vielä riko EU:n säädöksiä, mutta ilmaston kuumenemisen yhä kiihtyessä ei tällaisia ympäristölle haitallisia tukia pitäisi ylläpitää, perustelee Suomen Luonnon päätoimittaja Heikki Vasamies tiedotteessa.
Suomen Luonto pitää maakuntalentojen tukemista tiettyjen hallitusohjelman kohtien vastaisena. Lehden mielestä päästöjä lisäävien lentojen tukeminen ei sovi Suomen hiilineutraaliustavoitteeseen. Hallitusohjelman mukaan Suomen sisäistä lentoliikennettä kehitetään ensisijaisesti markkinaehtoisesti, mutta nykytilanne on vahvasti tukien varassa.
– Niin kauan kuin pienikin tukien mahdollisuus on olemassa, on todennäköistä, etteivät lentofirmat säntää järjestämään reittejä markkinaehtoisesti, lehti perustelee.
Suomen Luonnon toimitus valitsee vuoden turhakkeen lukijoiden ehdotuksista. Maakuntalentojen tuet on 24. vuoden turhake. Aiemmin nimityksen ovat saaneet muun muassa pikamuoti, muovikassi ja liika lihankulutus.
vuodenturhake 2024 on vuorenvarmasti pulloon kiinni jäävä korkki. koska ne jotka roskaavat, roskaavat luontoa edelleen, ei se roskaajien moraalia nosta.