30 kilometriä Oulusta etelään löytyy Suomen kekseliäin kunta. Pohjois-Pohjanmaalla sijaitseva Liminka sai Suomen kekseliäimmän kunnan jo toisen kerran peräkkäin. Kekseliäimmän kunnan valinta on osa Hyvä kiertämään -kampanjaa, jossa kerätään kunta-alan parhaita oivalluksia valtakunnalliseen Tekojen Tori -portaaliin.

Viime vuonna Liminka ilmoitti Tekojen Torille yli 50 uutta kehittämisratkaisua. Tänä vuonna pistettiin vielä paremmaksi, sillä kehittämistekoja ilmoitettiin 68. Limingasta kehittämistekoja on tehty muun muassa varhaiskasvatuksesta, opetusalalta, hallinnosta ja elinvoimapalveluista sekä puhtaus- ja ruokapalveluista.

Tutustuminen liminkalaisten kehittämistekoihin kertoo siitä, kuinka pienilläkin arkisilla teoilla voi olla suuri merkitys kunnan arjessa. Kuten vaikkapa Vanamon päiväkodin yhteisellä pelikaapilla, kuntalaisaloitteen perusteella monipuolistetusta soveltavan liikunnan tarjonnasta tai yrittäjien aamukahveilla.

-Työn kehittäminen lähtee usein arjen haasteesta, mutta yhtä lailla merkityksellistä on se, että saa tehdä asioita uudella tavalla ja vaikuttaa tapaan tehdä omaa työtä. Se on äärimmäisen palkitsevaa, sanoo Limingan kunnanjohtaja Pekka Rajala.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Aina voi kokeilla

Ja aina kehittämisteot eivät välttämättä jää pysyväksi kunnan toimintaa. Kokeilla kannattaa kuitenkin aina. Näin tehtiin, kun Limingalla tarjottiin rakennusneuvoja ilta-aikaan. Iltavuorokokeilu jäi lopulta muutaman viikon mittaiseksi kokeiluksi, koska huomattiin kuntalaisten olevan kuitenkin niin tottuneita asioimaan virka-aikaan, ettei iltaisin riittänyt asiakkaita edes ruuhkaksi saakka.

-Kuntatyön arki kaipaa hauskaa hulluttelua ja kisailua. Tämä tuo arkeen keveyttä ja iloa. Tänä vuonna valtuutetutkin ovat aktivoituneet: viimevuotinen palkinto innosti heidät ehdottamaan osallistuvaa budjetointia Suomen kekseliäimmälle kunnalle. Näin myös kuntalaiset ovat nyt päässeet osallisiksi kehittämisestä, toteaa Pekka Rajala.

Kehittämistekoihin voi tutustua portaalissa

Hyvä kiertämään -kampanja toi syys-lokakuun aikana Tekojen torille lähes 200 uutta kehittämistekoa yli 30 kuntaorganisaatiosta eri puolilta Suomea. Verkkoportaalista voi etsiä kehittämistekoja kunnittain, toimialoittain tai vaikkapa vapailla hakusanoilla. Monet kehittämisteoista voivat olla jo toisella kulmalla maata käytössä, mutta aina löytyy jotain ihan uuttakin, jota kannattaa harkita käyttöön otetttavaksi oman kunnan arjessa.

-Kuntatyötä uudistetaan ja kehitetään koko ajan. Saimme tänä vuonna Tekojen torille monenlaisia kekseliäitä ratkaisuja toimintojen ja palvelujen parantamiseen. Erilaiset ammattialat kulttuurista kasvatukseen ja sotesta teknisiin toimialoihin ovat hienosti esillä ja kuvastavat kunta-alan moninaisuutta. Palvelujen asiakaslähtöinen ja moniammatillinen kehittäminen sekä erilaiset teemat, kuten rekrytointien uudistaminen, ovat hyvin esillä tämän vuoden kehittämisteoissa, sanoo ohjelmapäällikkö Anna-Mari Jaanu kampanjan tiedotteessa.

Innostavimmat kehittämisteot palkitaan 1.12.2022 Lasipalatsin Bio Rexissä Helsingissä Kuntatyö2030 -gaalassa. Palkinnot jakaa Kuntatyö2030 -ohjelma, jonka taustalla ovat Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT ja kunta-alan pääsopijajärjestöt eli Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO, Julkisen alan unioni JAU ja Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*