Loimaan kaupunki on saanut markkinatuomioistuimelta puhtaat paperit suljettuaan yhden tarjoajan ulos hankinnasta hintakikkailun takia. Kyse oli puitejärjestelynä toteutettavasta vammaispalvelulain mukaisesta henkilökohtaisen avun palveluhankinnasta ajalle 1.3.2018–28.2.2021.

Markkinaoikeuteen valittaneen yrityksen tarjoama tuntihinta oli henkilökohtaisen avun arkihinnan osalta kallein, mutta muiden aikojen tuntihinta oli painettu lähes nollaan euroon. Tarjouspyynnössä tarjoajia pyydettiin ilmoittamaan hintansa kaikkiaan seitsemällä eri hinnalla viikonpäivien ja vuorokauden aikojen mukaan, ja kullakin hinnalla oli oma painoarvonsa.

Tarjoushinnaltaan edullisin tarjous on saanut enimmäispisteet ja muut tarjoukset tähän nähden suhteessa vähemmän. Lähes nollahintaiset tunnit arkihinnan ulkopuolella aiheuttivat sen, ettei muiden palveluntuottajien hinnoittelua ollut hankintayksikön mukaan mahdollista pisteyttää.

Kaupungin vastineessa korostettiin myös sitä, että valittajan tarjoamalla hinnalla ei ole mahdollista toteuttaa hankintaa tarjouspyynnössä edellytetyllä tavalla. Tältä osin valittajan tarjous ei ole täyttänyt palvelun käyttäjien tarpeiden huomioon ottamista eikä ole ollut tarjouspyynnön mukainen. Lisäksi tarjouksen ilta-, yö- ja viikonloppuhinnoittelu on ollut poikkeuksellisen alhainen.

Markkinaoikeuteen päätöksestä valittanut Oy Medicum Services Ab haki Loimaan kaupungilta 100 000 euron hyvitysmaksua. Hyvitysmaksut jäivät kuitenkin saamatta, kun markkinaoikeus katsoi hankintayksikön toimineen asiassa oikein.

Sen sijaan moitteita Loimaa sai siitä, että hankintayksikkö oli menetellyt hankinnassaan julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti jättäessään julkaisematta EU:n laajuisen hankintailmoituksen. Kyse oli noin miljoonan euron hankinnasta ja hankintayksikkö oli julkaissut hankinnasta vain kansallisen hankintailmoituksen.

Markkinaoikeuden ratkaisu

Avatar
Pekka Moliis
pekka.moliis@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*