Lauri Lyly ja pormestariohjelma. (Kuva: Hanna Leppänen/Tampereen kaupunki)

Tampereen tuleva pormestari Lauri Lyly, sd., nostaa työllisyystilanteen parantamisen, kaupungin elinvoimaisuuden vahvistamisen ja kaupungin talouden saamisen tasapainoon pormestariohjelmansa tärkeimmiksi tavoitteiksi.

Lyly julkisti ohjelmansa kaksi viikkoa kestäneiden neuvottelujen päätteeksi tiistaina. Tampereen kaikki valtuustoryhmät olivat mukana pormestariohjelman laadinnassa ja ryhmien neuvottelijat ovat hyväksyneet sen sisällön yksimielisesti. Lylyn mukaan ohjelma valmisteltiin hyvässä hengessä ja poikkeuksellisen yksituumaisesti.

– Laajapohjainen yhteisymmärrys tulevan valtuustokauden keskeisistä painotuksista on tärkeää, kun toteutamme ohjelman palvelulupauksia, valmistaudumme sote- ja maakuntauudistuksen hallittuun läpivientiin ja uuden kunnan rooliin ja tehtäviin, Lyly sanoo.

Tampere haluaa nostaa itsensä Suomen toinen metropoliksi. Se tarkoittaa panostuksia muun muassa koulutukseen, kulttuuriin ja kaupungin saavutettavuuteen. Kaupunki aikoo kasvaa joukkoliikennekäytävien lähelle, täydentäen, ylöspäin ja uusille alueille.

Yksi tavoitteista on olla teknologisen kehityksen mallikaupunki.

– Digitalisaation avulla voidaan helpottaa arkea, lisätä hyvinvointia ja turvallisuutta sekä synnyttää uutta liiketoimintaa, Lyly toteaa.

Tampereen pormestari ja apulaispormestarit valitaan valtuustossa 12. kesäkuuta.

 

Lauri Lylyn pormestariohjelma

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä