Joidenkin matkailuyritysten toimintaedellytykset ovat heikentyneet esimerkiksi Saimaan maisemissa Lappeenrannassa, kun Suomen saavutettavuus Venäjältä on heikentynyt pakotteiden takia.

Maakaasun tulo Venäjältä Suomeen päättyi 21. toukokuuta. Tilanne kaasujärjestelmässä on kuitenkin vakaa, kun ollaan matalan kysynnän kaudella eli kesän ajan, hallitusneuvos Arto Rajala työ- ja elinkeinoministeriöstä kertoo.

Maakaasua on tullut Suomeen aiemmin pääosin kahta kautta. Nyt käyttämättömänä on kaasuputki, joka on asennettu Venäjältä Imatralle.

– Kaasuputki ulottuu sieltä Imatralta Ikaalisiin ja pääkaupunkiseudun ympäristöön.

Tällä alueella maakaasutoimitusten loppuminen myös vaikuttaa, Rajala tietää.

Edelleen toimiva reitti on Balticconnector, joka on Virosta Suomenlahden pohjaa pitkin tuleva kaasuputki. Kesäajan kaasunkulutusta pystytään kattamaan tämän siirtoputken kautta.

Seuraavan syksyn ja alkutalven tilanne on vielä jossain määrin auki.

– Kaasutoimitusten riittävyyteen liittyy epävarmuustekijöitä, kunnes terminaalilaiva saadaan toimitettua, Rajala sanoo.

Gasgrid Finland Oy ja Excelerate Energy solmivat LNG-terminaalilaivaa koskevan sopimuksen. Terminaalilaiva on tarkoitus saada käyttöön ensi talveksi. Sitä ennen on saatava kuntoon muiden muassa satamarakenteet ja putkiyhteydet verkkoon.

Rajala vakuuttaa, että töitä tehdään niin nopeasti kuin mahdollista -periaatteella.

Vaikeuksiakin voi olla

Mahdolliset maakaasun toimitusvaikeudet vaikuttavat vaihtelevasti joihinkin toimijoihin eri kunnissa. Esimerkiksi tietyissä teollisuuslaitoksissa venäläisen maakaasun vaihtaminen johonkin muuhun voi tuottaa enemmän vaikeuksia.

– Se riippuu, miten eri toiminnanharjoittajat saavat tilanteen järjestettyä.

Kaakkois- ja Itä-Suomessa riittää pohdittavaa

Maakaasuasiat olivat esillä, kun varautumisen ministerityöryhmä kokoontui 31. toukokuuta käsittelemään huoltovarmuuden kehittämistarpeita ja aluetaloutta.

Valtiovarainministeriön tiedotteen mukaan ryhmä käsitteli kaasun saatavuuden lisäksi matkailun ja Saimaan kanavan nykytilanteen vaikutuksia.

– Ensivaiheessa suorat vaikutukset kohdistuvat erityisesti Kaakkois- ja Itä-Suomen maakuntiin, joissa yhteydet Venäjälle ovat tärkeä osa aluetaloutta. Aluetaloudelliset riskit ovat kuitenkin toteutuneet vasta osittain, ja tilanteen kehittymiseen liittyy merkittävää epävarmuutta, tiedotteessa kerrotaan.

Saimaan kanavaa on hyödynnetty pääasiassa rahtiliikenteeseen. Nykyisessä turvallispoliittisessa tilanteessa Saimaan kanavan läpi ei kulje liikennettä.

Varautumisen ministerityöryhmä linjasi jo 13. toukokuuta, että Venäjään liittyviä lähialueyhteistyön hankkeita ei toistaiseksi edistetä. Saimaan kanavalle kaavaillut investointisuunnitelmat on ehdotettu peruttaviksi.

Suomi ei kuitenkaan ole sulkemassa Saimaan kanavaa.

Uusia toimenpiteitä mietitään

Työ- ja elinkeinoministeriö asettaa valtiosihteerityöryhmän selvittämään ja valmistelemaan ehdotukset itäisen Suomen elinvoimaa vahvistavista toimenpiteistä ja siitä, miten lähialueyhteistyön rahoitusta käytetään.

Työryhmän perustamisesta on linjattu varautumisen ministerityöryhmässä 13. toukokuuta. Lisäksi VM:n tiedotteen mukaan valtiosihteerityöryhmä tekee ehdotuksensa toimenpiteistä 16. elokuuta mennessä.

Varautumisen ministerityöryhmä käsitteli viime tiistaina myös matkailuyritysten kannattavuutta heikentäviä tekijöitä, joihin lukeutuu muiden muassa se, että pakotteiden vuoksi Suomen saavutettavuus Venäjältä ja Aasiasta on heikentynyt.

Varautumisen ministerityöryhmä ohjaa varautumista, joka liittyy Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyksen vaikutuksiin. Ministerityöryhmän puheenjohtajana toimii valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk).

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*