Järkevää ja itsenäistä tekemistä, päätäntävaltaa rahoituksiin ja riittävä maakunnallinen edustus alueellisen uudistamisen neuvottelukuntaan. Siinä tärkeimmät toiveet, joita maakuntaliittojen yhteinen lausunto hallituksen lakimuutoksiin pitää sisällään.

Tällä kertaa maakunnat lausahtivat mielipiteitään hallituksen eduskunnalle antamien alueiden kehittämisestä ja rakennerahastotoiminnan hallinnoinnista annetun lain muuttamisesta sekä alueiden kehittämisen ja rakennerahastohankkeiden rahoittamisesta annetun lain 8 §:n muuttamisesta.

Työ- ja elinkeinoministeriölle antamassaan lausunnossa maakunnat muistuttavat, että valtioneuvosto on päättänyt muodostaa Suomeen 18 itsehallintoaluetta eli maakuntaa. Lausunnossaan maakuntien liitot ilmaisevat huolensa siitä, että ELY-keskusten tehtäviä kootaan toistuvilla säädösmuutoksilla suurempiin aluekokonaisuuksiin tai valtakunnallisesti hoidettavaksi.

-Avoimeen ja läpinäkyvään lainvalmisteluun ei mielestämme kuulu jatkuva asetustehtailu, joka maakuntahallintouudistuksen valmisteluvaiheessa pala palalta heikentää tulevan maakuntaitsehallinnon edellytyksiä omaehtoiseen ja vaikuttavaan elinvoimapolitiikkaan, lausunnossa todetaan.

Kritiikkiä herättää myös rahoituslain 8 §:n muutosesitys, jolla ELY-keskuksille ollaan siirtämässä lisää oikeuksia rahoittaa EU-varoin yrityspalveluja. Maakunnat haluavat myös alueellisen uudistumisen neuvottelukuntaan vahvemman edustuksen maakunnista. Kun lakiesityksessä tarjotaan maakunnille yhtä yhteistä paikkaa, niin vaatimuslistalla on vähintään yksi edustaja kultakin suuralueelta.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä