Tammikuussa 2018 päästäneen äänestämään sekä presidentinvaaleissa, että maakuntavaaleissa. Eduskuntapuolueiden puoluesihteerit esittävät maan hallitukselle, että maakuntavaalit pidettäisiin presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen yhteydessä.

Puoluesihteerit eivät olleet yksimielisiä kannanotossaan, sillä kaksi puoluetta kannatti vaalien järjestämistä erillisenä vaalina huhtikuussa 2018. Vasemmistoliiton Mikko Koikkalainen ja kristillisdemokraattien Asmo Maanselkä jättivät esitykseen tästä johtuen eriävät mielipiteensä.

Samassa yhteydessä puoluesihteerit esittivät vuoden 2017 ja 2018 talousarvioihin otettavaksi yhteensä 4,5 miljoonan euron määrärahan puolueille maakuntavaalien järjestämistä varten. Summalla pyritään aktivoimaan äänestäjien intoa saapua uurnille. Tähän esitykseen puolestaan perussuomalaisten Riikka Slunga-Poutsalo jätti eriävän mielipiteen.

 

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Asiasta valtioneuvoston sivuilla

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*