Valtio vetäytyy toimintoineen Helsinki-Malmin lentoasemalta syyskuussa 2016, liikenne- ja viestintäministeriö tiedottaa.

Alue palautuu Helsingin kaupungin käyttöön viimeistään 1.1.2017. Helsingin kaupunki on suunnitellut ottavansa Helsinki-Malmin lentoaseman alueen asuntotuotantokäyttöön viimeistään 2020-luvun alussa. Helsingin arvion mukaan asuntoja mahtuu alueelle noin 25 000 henkilölle.

Helsinki aikoo ostaa Finavialta lentoaseman rakennukset ja 18 hehtaaria maata 12 miljoonalla eurolla.

Kaupat vaativat vielä Helsingin kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston hyväksynnän. Sitä ennen asiaa käsittelee kiinteistölautakunta torstaina 30. lokakuuta.

Malmin lentoasema on Suomen suurin lentäjien koulutuskeskus, ja koulutustoiminta muodostaa suurimman osan kentän liikenteestä. Malmilla saa pääkaupunkiseudun harrasteilmailijoiden lisäksi peruskoulutuksensa 2/3 niistä ammattilentäjistä, jotka myöhemmin palvelevat ilmailualaa lentoyhtiöissä.

Ministeriön mukaan koulutusyritykset siirtyvät Malmilta syyskuussa 2016 ”niille kentille, joiden olosuhteet ja asiakasvirrat mahdollistavat liiketoiminnan”.

Vilkkaan koulutustoiminnan ohella Malmi on pääkaupunkiin kotimaasta ja ulkomailta suuntautuvaa pienliikennettä palveleva kansainvälinen lentoasema, jolta löytyy tulli ja passintarkastus sekä Rajavartioston ja poliisin liikennevalvontahelikopterin tukikohta. Lisäksi kentällä ovat toimineet SAR-pelastushelikopteri ja Medi-Heli.

Lentoaseman puolesta 66 000 allekirjoitusta

Vajaa viidennes Malmin lentoaseman lentotoiminnasta on harrasteilmailua.

Ministeriön mukaan harrasteilmailijat voivat jatkaa toimintaa Helsinki-Malmin lentoasemalla elokuuhun 2016 asti ja sen jälkeen ”siirtynevät nykyistä laajemmalle joukolle lentoasemia”.

Malmin lentoaseman puolustajat huomauttavat, että harrasteilmailun 4 000–8 000 vuotuista operaatiota eivät mahdu Uudenmaan pienille valvomattomille lentopaikoille turvallisuuden ja ympäristön vaatimukset täyttävällä tavalla.

Lentoaseman puolustajat eivät myöskään hyväksy väitettä siitä, että Helsinki tarvitsee Malmin lentokentän asuinrakennuksia varten.

– Väestönkasvun perusskenaarion tarpeisiin on Helsingissä jo nyt päätettyjä, toteuttamattomia aluerakentamisprojekteja riittävästi vuoteen 2050 asti, malmiairport.fi-verkkosivustolla muistutetaan.

Addressin Malmin lentoaseman säilyttämiseksi on allekirjoittanut 66 000 ihmistä.

LVM:n tiedote

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä