Hankenin ylioppilaskunnan puheenjohtaja Alma Portin vahvisti Mantan lakitusta edeltäneiden järjestelytöiden sujuneen pääpiirteittäin oikein hyvin. Kuva: Alma Portin

Havis Amanda (tutummin Manta) on vuonna 1906 valmistunut ja 1908 Helsinkiin Kauppatorin laidalle pystytetty suihkulähde, jonka keskuksena on alastonta naista esittävä hahmo.

Veistos on yksi Helsingin suosituimpia ja tunnetuimpia taideteoksia.

Vappuna patsas on ylioppilaiden juhlinnan keskipiste, kun se pestään ja lakitetaan. Tapahtuma tunnetaan nimellä Mantan lakitus.

Havis Amanda saa vesikylvyn kello 17 ja lakin päähänsä kello 18 nyt vappuaattona.

Lakituksesta vastaa tällä kertaa Hankenin ylioppilaskunta.

Hankenin ylioppilaskunnan puheenjohtaja Alma Portin vahvisti asioiden etenevän mallikkaasti.

– Pari pisaraa on tullut vettä, mutta sää on ok. Nyt on vähän kiireistä, Portin naurahti kolme tuntia ennen patsaan kylvettämistä.

– Tämän tapahtuman järjestäminen on puhuttanut meitä paljon ja järjestelyt tätä varten aloitettiin jo viime vuoden puolella.

Joka neljäs vuosi on ollut perinteisesti Hankenin opiskelijoiden lakitusvuoro, mutta poikkeussyiden takia aikaa on vierähtänyt edellisestä lakituskerrasta normaalia enemmän.

Suomenruotsalaisen kauppakorkeakoulun opiskelijat lakittivat Mantan edellisen kerran vuonna 2017.

– Tätä on ollut ilo järjestää.

Alma Portin korosti olleensa yhtenä muiden joukossa järjestämässä tapahtumaa. Päävastuun järjestämisestä on kantanut hienosti Vilma Runeberg, joka on ylioppilaskunnan tapahtumavastaava, Portin huomauttaa.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*