Kunnanjohtaja Jouni Eho on tyytyväinen Markku Hämäläisen kanssa tehtyyn residenssiyrittäjyys sopimukseen. (Kuva: Pyhtään kunta)

Pyhtäällä on tehty uusi avaus kunnan elinkeinoelämän kehittämisessä. Kunta on sopinut Kotkamills Oy:n entisen toimitusjohtajan Markku Hämäläisen kanssa residenssiyrittäjän pestistä kahden vuoden määräajaksi 2022–2023.

Tehtävästä ei makseta palkkaa, vaan Pyhtäällä asuva Hämäläinen antaa panoksensa kunnan elinkeinoelämän kehittämiseen rakkaudesta kotiseutuun. Residenssiyrittäjyys hakee muotonsa ajan saatossa, mutta Hämäläinen on varautunut auttamaan omien töidensä ohessa paikallisia ja kuntaan muuttoa suunnittelevia yrittäjiä. Kunnan tiedotteen mukaan Hämäläisen on tarkoitus käydä kertomassa yrittäjäkokemuksistaan Pyhtään koululaisille.

-Voisin kuvitella, että kokemuksestani on hyötyä esimerkiksi rahoituksen hankkimisessa, Markku Hämäläinen arvioi.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Malli rapakon takaa

Suomessa on jo pitkään toiminut maan kattava yrityskummi-verkosto, jonka toimintaperiaatteet ovat osin samankaltaisia, kuin Pyhtään lanseeraamassa residenssiyrittäjyydessä. Pyhtäälle idea napattiin Yhdysvaltain yliopistomaailmasta.

-Sikäläisissä yliopistoissa entrepreneur in residence -tittelillä toimivat yrittäjät ovat usein kokeneita, jopa useamman kansainvälisen luokan ”exitin” tehneitä kasvuyrittäjiä. Heidän tehtävänään on kannustaa opiskelijoita yrittäjyyden tielle, kunnanjohtaja Jouni Eho toteaa.

-Kokemus muokkaa käytännöt, mutta yksi yhteistyön tavoite on, että Hämäläinen pitää esimerkiksi kerran kuussa kunnanvirastolla vastaanottoa pyhtääläisille yrittäjille, Eho jatkaa.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*