Mitä enemmän kuntalaiset liikkuvat, niin sitä vähemmän yhteiskunnan varoja kuluu liikkumattomuudesta aiheutuvien seurauksien hoitoon. Kuva: Seppo Haavisto)

Vähän liikkuvat kansalaiset käyvät kalliiksi suomalaiselle yhteiskunnalle. UKK-instituutin koordinoiman tuoreen selvityksen mukaan suomalaisten runsas istuminen, vähäinen fyysinen aktiivisuus ja huono kunto aiheuttavat vuositasolla yhteiskunnalla vähintään 3 miljardin euron vuotuiset kustannukset. Summa on sama, jonka verran valmisteilla olevan sote- ja maakuntauudistuksen on arvioitu tuovan kustannusten leikkauksia maamme sote-menoihin.

Tänään julkaistussa selvityksessä arvioitiin liikunta-, terveys- ja taloustieteellisen yhteistyön avulla, että liikkumattomuus aiheuttaa vuosittain seuraavia kustannuksia: sairauksien aiheuttamat terveydenhuollon ja tuottavuuden kustannukset menetettyjen työpanosten osalta (1,5–4,4 miljardia), ikääntyvän väestön koti- ja laitoshoito (150 miljoonaa euroa, tuloverojen menetys (1,4–2,8 miljardia), työttömyysturvaetuudet (30 – 60 miljoonaa euroa) ja syrjäytymisen kustannukset (70 miljoonaa euroa). Yhteensä nämä vuosittaiset kustannukset ja tuottavuuden menetykset ovat 3,2–7,5 miljardia euroa.

-Liikkumattomuuden vuosittaiset yhteiskunnalliset kustannukset ovat useita miljardeja euroja ja kustannukset kasvavat vuosittain suomalaisen väestön ikääntymisen ja sairastavuuden kasvun takia. Liikkumattomuuden yhteiskunnallisten kustannusten säästöpotentiaalin voi sanoa siten olevan hyvin suuri, toteaa raportin vastuukirjoittaja, UKK-instituutin johtaja Tommi Vasankari.

UKK-instituutin selvitys

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Aiheesta valtioneuvoston sivuilla

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Tuota, tuota. Tämä on näitä vanhoja ”hömppää kansalle” -tarinoita. Vastaava hanke liikkumisen säästöistä 1990~luvun alkupuolella hehkutti liikunnan lisäämisen tuovan mahtavia säästöjä. Kaupunginhallituksen puheenjohtajalle hankkeen paikalliseen avaukseen kirjoittamaani puheeseen laskeskelin, että hanke on niin tuottava, että ennen 2010-lukua yhteiskunnan menot kääntyvät tuloiksi, niin hirvittävästi sääästettäisiin. Sitä tässä odottelen.
    Nuo liikunnan ja osa sairaspoissaolojen vähentämisen tuomista ns säästöistä ovat pelkkiä numeroita, jotka eivät aikanaan muuttuneet markoiksi, eivätkä muutu euroiksikaan. Ja maan hallitusten luoman linjauksen mukaan eivät perustu mihinkään.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*