50 taloushallinnon ammattilaista on vaarassa jäädä työttömäksi, kun Monetra Oulu Oy aloittaa yt-neuvottelut. (Kuva: Pixabay)

Kunnille ja kuntayhtymille talouspalveluja Pohjois-Suomen alueella tuottava Monetra Oulu Oy aloittaa yt-neuvottelut. Yt-neuvottelujen lähtökohtana on enintään 50 henkilön irtisanominen. Kaikkiaan Monetra Oulu Oy:n palveluksessa on noin 500 henkilöä.

-Inhouse-yhtiönä emme tuota suuria voittoja, joten meillä ei ole yksityisten toimijoiden tavoin miljoonien voittovaroja, joilla toimintaa pystytään rahoittamaan. Se tarkoittaa sitä, että taloudellisesti vaikeampina aikoina meidän on reagoitava nopeasti kulurakenteiseen. Myös tilitoimistotoimiala on muuttunut kovasti viime vuosina ja tarvitsemme perinteisen kirjanpito-osaamisen ohella myös analyytikko-osaamista, Monetra Oulun toimitusjohtaja Päivi Pitkänen huomauttaa.

-Neuvottelut eivät myöskään koske Monetra-konsernin muita, perusteilla olevia alueyhtiöitä, vaan neuvotteluissa on mukana ainoastaan Monetra Oulu Oy:n henkilöstö. Siellä poikkeuksen muodostaa vuodenvaihteessa liiketoiminnansiirtona Taivalkoskelta ja Oulun kaupungin Luupista siirtyvät työntekijät, Pitkänen jatkaa.

Monetra Oulu Oy (silloinen Monetra Oy) aloitti toimintansa vuonna 2012, kun Oulun kaupunkiin yhdistyi neljä ympäristökuntaa. Samassa yhteydessä Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä päätettiin siirtää palkanlaskenta ja taloushallinto Oulun kanssa saman katon alle.

Monetra Oy on kuntaomisteinen konserni, jonka ovat perustaneet Oulun, Tampereen, Kuopion ja Jyväskylän kaupungit sekä neljä sairaanhoitopiiriä. Monetra Oy tuottaa asiakkailleen talous- ja henkilöstöhallinnon palvelut, hallinto-, hankinta-, rekrytointi-, painatus-, tulkki-, sekä asiakirja- ja tietosuojapalvelut. Monetra-konsernilla on toimipisteitä Pirkanmaalla, Pohjois-Pohjanmaalla, Keski-Suomessa, Pohjois-Savossa sekä Lapissa.

Pekka Moliis
pekka.moliis@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*