Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymässä on kehitetty Mummosimulaattoriksi kutsuttu kotihoidon simultaatiohuone, jota hyödynnetään niin työpaikkahaastatteluissa kuin koulutuksessakin.

Lahden suunnalla on otettu käyttöön tiettävästi Suomen ensimmäinen mummosimulaattori. Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän henkilökunnan kehittämässä mummosimulaattorissa ei ole kyse lastenlasten kaitsemiseen tarkoitetusta robotista, vaan kotihoidon simulaatiohuoneesta, joka on kehitetty tukemaan kotihoidon työntekijöiden rektytointia.

-Simulaatiohuoneena toimii pukuhuoneeseen sisustettu mahdollisimman autenttinen miniyksiö vuoteineen, keittokomeroineen, lääkepurkkeineen, lasilintupesineen ja kadonneine silmälaseineen. Oven suussa odottavat roskapussi ja imuri, kuvaillaan simulaattoria hyvinvointiyhtymän tiedotteessa.

Ensimmäiset rekryt jo tehty

Elokuun alussa käyttöön otettua simulaatiomenetelmää on jo käytetty Lahden kotihoidon varahenkilöstön rekrytoinnissa ja resurssipoolin sairaanhoitajan ja lähihoitajien valinnoissa. Mummosimulaattorin kehittäjät uskovat uuden menetelmän avulla saatavan työnhakijoista näkyviin entistä enemmän persoonaa ja asennetta, kuin pelkkiä todistuksia lukemalla ja pöydän ääressä haastattelemalla. Huone soveltuu myös opiskelijoiden perehdytykseen ja uusien toimintatapojen kehittämiseen.

-Olemme käyttäneet mummosimulaattoria nyt kolmessa eri rekrytoinnissa. Kehitämme toimintaa edelleen, mutta jo näillä kokemuksilla voidaan todeta toimintamallin toimivan. Jos on vain normaali suullinen haastattelu, niin moni käytännön ihminen ei välttämättä osaa puhumalla tuoda osaamistaan esiin, tulosaluejohtaja Jouni Sakomaa toteaa.

Hyvä vastaanotto

Vastaanotto työnhakijoiden keskuudessa on kerätyn palautteen perusteella ollut hyvä.

-Me on kerätty asiasta systemaattisesti palautetta. Yleisesti tätä on pidetty hyvänä vaihtoehtona ja ihmiset ovat ymmärtäneet, mitä tällä toimintamallilla haetaan. Haastattelukutsuissa on asiasta myös erikseen mainittu jo etukäteen, Jouni Sakomaa kertoo.

Simulaatiohuone on osa Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän Ikääntyneiden palvelujen ja kuntoutuksen tuotekehittäjien ja henkilöstöpalveluiden yhteistä rekrytoinnin palvelumuotoiluprojektia.

Tutustu Mummosimulaattoriin Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän Facebook-sivuilla. 

 

EDIT 14.8. klo 11.00: Lisätty toimialajohtaja Jouni Sakomaan kommentit

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä