Koronakriisissä kannustamista kerrostalon ikkunassa
Korona-altistuksia on Jyväskylässä jopa sata.

Kuhmon lisäksi runsaita korona-altistusten määriä on nyt Jyväskylässä. Kaupungissa on korkein määrä uusia tartuntoja huhtikuun alun jälkeen. Altistuneita pelätään olevan jopa satoja.

Kaupungin terveydenhuolto jäljittää parhaillaan tartunnalle altistuneita ja asettaa heitä karanteeniin. THL:n mukaan Jyväskylässä on kaksi uutta koronatartuntaa, mutta sen tilastoissa eivät vielä näy maanantaiaamun tartunnat, kahdeksan uutta ilmoitettua.

– Terveydenhuollon jäljityshoitajat selvittävät, kenen kanssa tartunnan saaneet ovat olleet kontaktissa ja arvioivat aina yksilökohtaisesti, onko altistumista tapahtunut. Jokaiselle tartunnalle altistuneelle henkilölle soitetaan terveydenhuollosta ja annetaan tarkat ohjeet mahdollisen karanteenin ajaksi, tartuntataudeista vastaava lääkäri Ilkka Käsmä kertoo kaupungin tiedotteessa.

Tartunnat ovat levinneet kahdessa eri työyhteisössä. Oireettomat ihmiset ehtivät altistaa työyhteisöjensä jäseniä. Tartunnalle altistuneet ovat karanteenissa.

Jyväskylässä on pidetty erityisen huolestuttavana, että positiivisen tuloksen saaneet olivat testeissä käydessään hyvin lieväoireisia.

– Onkin kysymysmerkki, kuinka paljon täysin oireettomia taudinkantajia tällä hetkellä on väestössä.

Terveydenhuolto selvittää laajoja altistumisia myös kahdessa yksityisessä iltatapahtumassa, joissa altistuneita on jopa 100. Myös heidät on määrätty karanteeniin ja koronatesteihin tartuntaketjujen katkaisemiseksi.

Lue lisää Kuhmo linjasi rajaustoimet koronan leviämisen ehkäisemiseksi – Kainuussa 14 koronatartuntaa ja toistasataa altistusta viikonloppuna

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä