Puhdas talousvesi on arvokas asia. Tämä on huomattu viime viikkoina myös Nousiaisissa. (Pekka Moliis)

Lähes neljä viikkoa kestänyt Nousiaisten vesipiina päättyi tänään iltapäivällä. Kunnan vesijohtoverkostosta tehokloorauksen jälkeen otetut toiset vesinäytteet olivat puhtaat ensimmäisten näytteiden tapaan ja veden keittokehotus voitiin purkaa.

Ongelmat kunnan vesijohtoverkostossa alkoivat tammikuun lopulla.

-Vesijohto vuoti paikassa, jossa sen päällä kulki kiinteistön viemäriputki. Vuodon seurauksena myös viemäriputki rupesi vuotamaan ja kun venttiileitä vuotopaikan löytämiseksi avattiin ja suljettiin, niin vesijohto pääsi hörppäämään viemärivettä sisään. Kaiken lisäksi samassa kohtaa kulki myös salaoja, jonka johdosta vuotanut vesi ei tullut pintaan, eikä vuotokohtaa löydetty normaaliin tapaan, kertoo Nousiaisten Vesi Oy:n toimitusjohtaja Timo Oja.

Nyt vettä Nousiaisissa saa taas käyttää normaalisti. Vesijohtoverkoston ylläpitokloorausta jatketaan kuitenkin vielä jonkin aikaa.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Entä mitä opiksi opettavaa vesikriisistä jäi Nousiaisissa käteen?

-Virtausmittareita tulemme laittamaan lisää vesijohtoverkostoon. Niitä meillä ei oikeastaan ole ollut kuin yksi. Samoin tarkistetaan venttiileitä ja vaihdetaan tarvittaessa rikkinäiset pois, Oja toteaa.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*