Nette Rimpioja (edessä) Sysmästä johtaa Suomen Nuorisovaltuustojen Liittoa myös vuonna 2023. (Kuva: Silja Aunola)

Nuorisovaltuustojen liitto on nostanut tärkeimmäksi hallitusohjelmatavoitteekseen nuorisovaltuustojen puhe- ja läsnäolo-oikeuksien ja suoran aloiteoikeuden kirjaamista lakiin.

– Tällä hetkellä asuinpaikka määrittelee mahdollisuudet osallistua itseään koskevaan päätöksentekoon. Nuorisovaltuustojen toimintaedellytykset tulee turvata jokaisessa kunnassa ja hyvinvointialueella. Vain sillä voidaan taata nuorten osallisuuden alueellinen tasa-arvo, liitto toteaa liittokokouksensa yhteydessä antamassaan julkilausumassa.

Nuorten äänestysikäraja pitää liiton mielestä laskea 15 vuoteen.

– Katsomme rikosoikeudellisen vastuun alkaessa nuoren olevan oikeutettu myös vaikuttamaan lainsäädäntöön, jota yhteiskunnassamme tulee noudattaa. Myös kansalaisaloitteiden laatimisen ja allekirjoittamisen ikärajaa tulee laskea. Päättäjien toimet tai toimettomuus ilmastokriisin hoidossa, luonnon monimuotoisuuden turvaamisessa, mielenterveyden hoitovelassa sekä hyvinvointivaltion tulevaisuuden haasteet lankeavat tulevien sukupolvien eteen.

Nuorisovaltuustojen liiton liittokokous järjestettiin viikonvaihteessa Lappeenrannassa.

Vuoden 2023 puheenjohtajaksi kokous valitsi Nette Rimpiojan. Rimpioja on 19-vuotias ylioppilas ja sitoutumattoman Avoin Sysmä -yhteislistan kunnanvaltuutettu Sysmässä. Rimpioja on toiminut liiton puheenjohtajana myös kuluvana vuonna.

Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Maria Markkula Tampereelta ja toiseksi varapuheenjohtajaksi Filip Godlewski Vantaalta. Puheenjohtajiston lisäksi liittohallituksen jäseniksi valittiin Markus Koski Nokialta, Eino Koskinen Kaarinasta, Petra Varjus Janakkalasta ja Aada Aho Tampereelta.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä