Helsingin Olympiastadionin perusparannus- ja uudistamishankkeen rakentamisvaihe tuo 2 900 työpaikkaa ja 460 miljoonaa euroa yhteiskunnallisia tuotantovaikutuksia, selviää tänään julkistetusta stadionin uudistamisen (2012–18) taloudellisia vaikutuksia kartoittaneesta selvityksestä.

Uudistetun Olympiastadionin tapahtumat luovat vuosittain noin 1 150 työpaikkaa ja noin 132 miljoonan euron tuotantovaikutuksen.

– Selvitys osoittaa, että Olympiastadionin perusparannus on investointi, joka maksaa itsensä nopeasti takaisin. Oli kyse maaotteluista, karsintapeleistä, viestikarnevaaleista tai konserteista, on jatkossakin suomalaisille tarjolla arjen yläpuolelle nousevia elämyksiä, sanoo Stadion-säätiön toimitusjohtaja Maija Innanen.

Rakentamisvaiheen on arvioitu kasvattavan valtiolle ja kunnille kohdistuvia veroja noin 33 miljoonalla eurolla. Toimintavaiheen vuosittaisiksi verovaikutuksiksi on arvioitu noin 17 miljoonaa euroa.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Tapahtumatoiminnan aluetaloudellinen vaikutus on noin 80 miljoonaa euroa vuodessa, työllisyysvaikutus noin 700 työpaikkaa ja verovaikutus noin 10 miljoonaa euroa.

Selvityksen toteutti KPMG. Analyysissä on hyödynnetty Tilastokeskuksen ylläpitämää panos-tuotosmallin aineistoa ja aiemmin tehtyjä tutkimuksia koskien tapahtumajärjestämisen aluetaloudellisia vaikutuksia.

Analyysissä ei ole arvioitu nettomuutosta nykytilaan verrattuna, toteuttamisen vaihtoehtokustannuksia eikä kysynnän syrjäytymis- ja siirtymävaikutuksia. Lisäksi analyysissä on vertailtu Olympiastadionia Berliinin, Amsterdamin ja Solnan stadioneihin.

KPMG:n selvitys (pdf)

Olympiastadionin uudistamishanke Helsingin kaupungin verkkosivuilla

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*