TE-palvelut siirtyvät kunnille vuoden 2025 alussa. (Kuva: Ville Miettinen)

Tanska on ainoa maa maailmassa, jossa työvoimapalvelut on kokonaan kunnallistettu, mutta tanskalaisessa mallissakin on edelleen vahvat valtiollisen keskusohjauksen ja tiedolla johtamisen elementit.

Näin todetaan Robert Arnkilin laatimassa tutkimustaportissa Tanskan työllisyysmalli eilen, tänään ja huomenna – ja mitä Suomi voisi siitä oppia?

Arnkil tarkastelee raportissaan sekä Tanskan mallin kehitystä että työvoimapalvelujen kunnallistamisen historiaa, nykyhetkeä ja tulevaisuutta tanskalaisen tutkimuskeskustelun pohjalta. Tutkimusraportin tavoitteena on tunnistaa, mitä voimme oppia Tanskan mallista ja millaisia keskustelun ja jatkotutkimuksen teemoja voisi Suomelle löytyä. Suomessa ollaan samanlaiseen työvoimapalvelumalliin kuin Tanskassa TE2024 -uudistuksen myötä.

– Kuten raportista ilmenee, työvoimapalvelujen sijoittaminen kunnan harjoittamaan yhteiskuntapolitiikkaan on moniulotteinen kysymys ja työvoimapalvelujen toimintaympäristö on muuttumassa monella tavalla. Lisäksi koko suomalainen kuntakenttä- ja aluerakenne on suuressa myllerryksessä. Tämän vuoksi katsaus Tanskan työllisyysmallin vaiheisiin ja toimintamalliin antaa meille arvokasta lisätietoa ja uusia näkökulmia nyt TE2024 -uudistuksen kynnyksellä, Kuntaliiton tutkimuspäällikkö Marianne Pekola-Sjöblom sanoo Kuntaliiton verkkosivuilla.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Kuntaliiton työllisyysasioiden kehittämispäällikkö Erja Lindberg toteaa, että elinvoiman ja työllisyyden edistämisellä on merkittävä rooli sote-uudistuksen jälkeisessä tulevaisuuden kunnassa.

– Tanskan mallin tapaan, valmisteilla oleva kuntapohjainen ratkaisu on eri toimijoiden erilaisia palveluja yhteensovittava kokonaisuus, joka tähtää työn kysynnän ja tarjonnan edistämiseen, hän sanoo.

Arnkilin tutkimusraportti on osa Kuntaliiton Erilaistuva KuntaSuomi 2025-tutkimusohjelmaa.

Tanskan työllisyysmalli eilen, tänään ja huomenna – ja mitä Suomi voisi siitä oppia?

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*