Arvostelijat ovat syyttäneet pormestari Jan Vapaavuorta kasvatuksen ja koulutuksen lisämäärärahojen panttaamisesta ja opetuksen suunnittelun vaikeuttamisesta. Apulaispormestari Pia Pakarinen on viivyttelystä harmissaan mutta uskoo päätösesityksen ehtivän käsittelyyn ennen kesälomia. Kuva: Ville Mietitnen

Kasvatuksesta ja koulutuksesta vastaava Helsingin apulaispormestari Pia Pakarinen, kok., uskoo, että päätös pääkaupungin opetuksen lisämäärärahasta lukuvuodelle 2021-22 tulee kaupunginhallituksen käsittelyyn maanantaina 31.5.

Jos näin käy, päätös 19 miljoonan euron lisärahoituksesta olisi mahdollista tehdä valtuustossa 2.6., mikä mahdollistaisi Pakarisen mukaan lisämäärärahan käytön mm. opettajien rekrytoinnissa tulevalle lukuvuodelle.

Kasvatuksen ja koulutuksen lautakunta esitti huhtikuussa lisätukea kouluille mm. koronapandemian aiheuttaman oppimisvajeen kitkemiseksi.

-Minun käsittääkseni asia on valmistelussa. Odotukseni on, että se on ensi viikolla kaupunginhallituksessa ja asia hoituu siitä eteenpäin. Oletan että näin tapahtuu ja siinä mielessä odotan, että asia vielä korjaantuu, Pakarinen sanoo Kuntalehdelle.

Asia on herättänyt poikkeuksellista keskustelua, sillä asian esittelijä, pormestari Jan Vapaavuori, kok., ei odotuksista huolimatta ole tuonut asiasta esitystä kaupunginhallitukseen.

Helsingin yliopiston sosiologian professori Eeva Luhtakallio ja monet muut tutkijat ovat ihmetelleet pormestarin toimintaa.

Vapaavuoren viivyttely on herättänyt voimakasta arvostelua. Hän totesi tiistaina Helsingin Sanomissa kulkevansa päätöksenteossa korrektia reittiä ja pitävänsä poliitikkojen julkista kiirehtimistä asiassa vaalitemppuna.

Sote-asioista vastaava apulaispormestari Sanna Vesikansa, vihr., muistutti tiistaina, että asialla on kiire.

– Asia kuitenkin junnaa paikoillaan, koska pormestari ei ole suostunut tekemään esitystä. Eilen kaupunginhallituksessa pormestari ei suostunut edes ottamaan käsittelyyn aiheeseen liittyvää esitystä, jonka vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja Reetta Vanhanen teki. Toivon todella, että päätös päästään pian tekemään. Poliittinen enemmistö sen takana on, Vesikansa kirjoitti Facebookissa.

Kulttuurista ja vapaa-ajasta vastaava apulaispormestari Nasima Razmyar, sd., ihmetteli Vapaavuoren toimintaa viimeksi tänään:

Kaupunginhallituksen jäsen Veronika Honkasalo, vas., kuvaili tiistaina Vapaavuoren viivyttelyä ”poistuvan kuninkaan show’ksi” Facebookissa ja viittasi Vapaavuoren pian päättyvän uraan pormestarina ja kuntapoliitikkona. Honkasalo nosti esiin huolen demokratian toteutumisesta asiassa.

– Se, että Helsingin pormestari estää demokraattisen päätöksenteon toteutumisen (vain siitä on nyt kyse) johtaa siihen, että esimerkiksi rehtorit joutuvat vaikeuksiin ensi syksyn koulujen budjettien suunnittelussa. Odottelu on merkinnyt sitä, että rehtorit valmistautuvat tulevaan lukuvuoteen epätietoisuuden vallassa eivätkä voi tehdä tarvittavia opettajarekrytointeja, Honkasalo kirjoitti Facebookissa.

Pakarinen ”todella pahoillaan ja suorastaan raivoissaan”

Käytännössä viivyttely voi merkitä, että rehtorit käyttävät kesälomaansa rekrytoimiseen. Pia Pakarisen saamissa kommenteissa on jo viitattu linjauksiin luokkamäärien vähentämisestä ja sitä kautta ryhmäkokojen kasvattamisesta.

Pia Pakarinen puolestaan totesi viikonloppuna Facebook-sivullaan käydyssä keskustelussa olevansa ”todella pahoillaan ja suorastaan raivoissaan” siitä, että asian eteenpäin vieminen kestää näin kauan.

– Olisin tietenkin toivonut, että tämä asia olisi edennyt nopeammin, mutta uskon että se etenee, Pakarinen sanoo Kuntalehdelle.

Asialla on kiire, Pakarinenkin muistuttaa.

– Että rekrytoinnit pystytään tekemään, se edellyttää että päätöksiä tehdään viimeistään 2.6. Jos saamme sen kaupunginhallitukseen maanantaina (31.5.), sitä voisi mielestäni kiirehtiä niin että se olisi keskiviikkona valtuustossa.

Pakarinen pitää viivyttelyä asiassa tarpeettomana.

– Esittelijällä on tietysti oikeus tuoda asioita tai olla tuomatta [käsittelyyn]. Mutta tässä on selkeä tarve.

Pakarisen mukaan kyse ei ole ollut pelkästään tahdosta viedä asiaa eteenpäin.

-Itse asiassa en edes tiedä, miksi tämä on kestänyt näin kauan. En osaa sanoa, mistä tämä viime kädessä on kiinni.

-Mutta kun tiedetään, että asialla on kiire, kuka tahansa asian kanssa on askaroinut, mielestäni tätä olisi voinut kiireellisesti käsitellä.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä